Paluu jaloilleen

Viimevuoden notkahduksien jälkeen on jälleen palattava jaloilleen! Harmittaa, että joudun aloittamaan taas alusta koko elämäntaparemonttini, sillä sain romutettua sen kokonaan viimevuoden aikana. Söin epäterveellisemmin kuin aikoihin ja liikuin vähemmän kuin ikinä. Lupasin itselleni, että nyt asiat muuttuvat, taas... 

Askel yksi:

Kotiruoka! Oon ehkä maailmankaikkeuden laiskin kotikokki. Tein viimevuonna ehkä kerran kuukaudessa kotona ruokaa. Vaikken usko uudenvuoden lupauksiin niin tein silti lupauksen siitä, että teen vähintään kerran viikossa ruokaa kotona. Tähän mennessä olen toteuttanut tätä lupausta kiitettävästi. Kotiruuan lisäksi olen tehnyt töissäkin kasvis- ja salaattipainotteista ruokaa. Syön paljon lohta ja kanaa. Kotona on taas koko alkuvuoden ollut salaatintekotarvikkeita, jotta saan helposti jotain syötävää, enkä sorru hakemaan valmisvoileipää jostakin. Tämän ansiosta olen hakenut myös huomattavasti vähemmän noutoruokaa. Olen illanistumisen jälkeenkin tullut kotiin ja tehnyt raikkaan salaatin pitsan hakemisen sijaan.

Askel kaksi:

Herkkuje vähentäminen! Olen taas vähentänyt herkkujen syönnin ihan minimiin. Tämä alkoi jo viimevuoden lopulla, mutta alkuvuodesta olen vähentänyt taas huimasti. Kotiin en osta herkkuja juuri ollenkaan. Tänävuonna en ole ostanut vielä ensimmäistäkään sipsipussia. Karkkipusseja kaksi, jotka sekoitin keskenään kulhoon. Ne ovat nyt maanneet kuhossa kaksi viikkoa ja olen silloin tällöin napannut siitä yhden, jos tekee mieli makeaa. Tällätavoin harjoitan myös itsehillintääni. Ne ovat koko ajan saatavilla, mutta on upeaa huomata ettei niiden läsnäolo saa enää aikaan ahmimishimoa. Tämäkin on yksi niistä asioista, joita olen harjoittanut vuosia. Olen ollut kahdesti elämässäni vuoden mittaisella täys herkkulakolla, mutta lakon loputtua olen palannut hiljalleeen vanhoihin tapoihini. Tällä tavalla yritän saada itseni ajattelemaan, ettei se ole kiellettyä, en vain halua syödä herkkuja. 

Askel kolme:

Alkoholin vähentäminen! Tämänkin aloitin jo viimevuonna. Olen lopettanut täysin humalanhakuisen juomisen. Kirkkaiden juomisen lopetin jo vuosi sitten. Nykyisin juon vain olutta ja punaviiniä, joka on suurin heikkouteni. Nykyisin juon iltaa istuessani max kolme annosta. Olen huomannut, etten kaipaa enää ollenkaan humalan tunnetta. Juon puhtaasti nautinnokseni. Jos istumme iltaa anniskeluravintolassa valitsen aina oluen, josta pidän. En koskaan enää juo halpoja hanaoluita, joita juodaan vain yhtä tarkoitusta varten, humalaa. On hienoa huomata miten pitkälle olen päässyt elämäntapojeni kanssa. Vaikka joskus on viikkoja kuin juon enemmän kuin tarpeen, niin on hyvin puhdistavaa, että täysin alkoholittomia päiviä, jopa viikkoja, on nykyään runsaasti enemmän kuin niitä jolloin join edes yhden. 

Askel neljä:

Ylös sohvalta! Tää on vielä edessä ja tulee olemaan varmaan yksi haasteellisimmista jutuista, jälleen, tässä projektissa. Ihan rehellisesti olen vain niin laiska. Tuntuu aivan ylivoimaiselta nousta sohvalta ja lähteä liikkumaan. Ajattelin että olisi ehkä kevyempi startata vain pidemmillä lenkeillä koiran kanssa. Saada vähän yleiskuntoa taas takaisin ennen kuin palaan salille. Viimevuonna kävin varmaan huimat kymmenen kertaa salilla. Tänävuonna tarkoituksena olisi päästä vähän suurempaan lukemaan. En tiedä miksi sinne on niin auttamattoman vaikea mennä vaikka nautinkin siellä olemisesta. 

Askel viisi:

Nesteytys ja syöminen! Olen taas palannut ahkeraan vedenjuontiin. Vanha kunnon 'tuttipullo' on taas päässyt viereeni, jopa sinne sohvalle. Olen lipsunut taas nesteytyksessä niin pahasti, että voin jatkuvasti pahoin. Kyllä se taas tästä. Tätäkin kirjoittaessa on mennyt kohta jo puolilitraa! Sitten paluu tuohon syömiseen. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana syönyt maksimissaan kaksi kertaa päivässä. Se voi kuulostaa vähäiseltä tai paljolta, lukijasta riippuen. Itselle se kuulostaa normaalilta, mutta samalla tiedostan ettei se tee hyvää keholleni. Kahdentoista tunnin välein syöminen ei ole millään saralla normaalia tai terveellistä. Olen huonoilla valinnoillani vahingoittanut jo kehoani tarpeeksi. Suolistoni kramppailee niin pahasti, että huudan ja itken sängyllä, koska kipu ei lopu. Saatan saada niin voimakkaita kipukohtauksia, etten usko selviäväni edes hengissä. Siksi tämä on kohdista kaikkein tärkein, jotta saan palautettua kehoni jälleen normaalitilaan. 

Olen myös vähentänyt kahvin juontia. Saatan illalla tajuta, etten ole juonut kupillistakaan. Ennen join vähintään kymmenen kupillista kahvia päivässä, työpäivinä jopa enemmän. 

Askel kuusi:

Lepo! Pitäisi saada rakennettua kunnollinen unirytmi. Epäsäännöllinen vuorotyöni häiritsee unirytmiäni jatkuvasti. En vain voi herätä joka aamu kahdeksaksi, sillä joskus pääsen vasta yhdeltä yöllä. Olen yrittänyt herätä iltavuoro päivinäkin viimeistään puoliltapäivin. Kaikesta huolimatta olen kokoajan väsynyt. Elämässäni ei ole minkäänlaista rytmiä. Aamuvuoroihin herään aikaisimmillaan puoli kahdeksalta, joskus nukun päivä kolmeen. Kaikkein vaikeimmin selätettävä ongelmani on kuitenkin erittäin pahalaatuinen nukahtamisongelma. Vaikka olisin valvonut puolitoista vuorokauta, en silti saa unta ennen aamu neljää. Ehkä tämäkin alkaa viimein parantua tässä koko ruumiin ja mielen puhdistusprojektissa.

Askel seitsemän:

Elämästä nauttiminen! Kaikki kuusi muuta askelta johtavat tietysti seitsemänteen. En koe että yrittäisin rajoittaa elämääni näillä. Päinvastoin. Näiden askelten avulla pystyn viimein alkaaman nauttia elämästäni, sillä ne takaavat minulle paremman olon. Liikkumattomuudella ja roskaruualla pahoinpidelty ruumiini ansaitsee viimein taas huolenpitoa ja rakkautta. Uskon (kuten joka vuosi...) että tänävuonna aloitan taas onnistumisen epäonnistumisen sijaan! Tästä alkaa taas samanlainen hyvän olon vuosi kuin 2016 oli! Kerron teille sitten taas elokuussa miten olen epäonnistunut kaikessa.  

Ja koska tässä kaikessa on pinnanalla todellisena tarkoituksena oma pinnallisuuteni ja itsetuntoni kohottaminen paremman ulkomuodon hankkimiseksi, lisää jälleen aloituskuvan kehostani. Kehosta, jota yritän jälleen muokata mieleisekseni. En ole lainkaan ylpeä siitä miltä näytän tällä hetkellä, olen palannut taas lähtöpisteeseen. Olen menettänyt kaikki muut paitsi käyttölihakseni ja olen taas löystynyt. 

 

Kesäkuu 2016, tammikuu 2017 ja tammikuu 2018

Vaikka selkeää takapakkia on tehty niin tästä on vain suunnattava leuka pystyssä eteenpäin! Jos pääsisin seuraavan kolmen kuukauden aikana edes takaisin viime tammikuun mittoihin niin olisin onnellinen. Tervetuloa jälleen seuraamaan elämäntaparemonttiani. Uskon, ettei tämä jankkaus ole ihan lähivuosina loppumassa. Näin ollen toivotan viimein tervetulleeksi projektini toisen vuoden! 

Vuosi projektiani

Nyt aletaan elellä niitä aikoja kuin vuosi sitten tein päätöksen paremmasta elämästä. Jaksaminen on ollut välillä vaakalaudalla ja olen törmännyt moniin vastoinkäymisiin. Yliliikkuvat nivelet ovat kipeytyessään aiheuttaneet monia kyyneleitä. Samoin selkä, joka loppuvuodesta tulehtui niin pahasti, etten päässyt sängystä ylös. Lääkärin ja lääkkeiden avulla sain sen kuriin, mutta vieläkin kun nostan töissä jotain raskasta väärin joudun seuraavan päivän menemään buranan voimalla ja yön rentouttavien lääkkeiden avulla, jotta voin nukkua. Kaikesta huolimatta voin hyvin. Olen tehnyt monia elämäntapamuutoksia vuoden aikana, vaikka sali iharrastus on vähän jäähyllä. Kävelen silti päivittäin monia kilometrejä koiran kanssa ja olen yrittänyt hallita kehoani terveellisen ruuan avulla. Yritän töissäkin aina tehdä sen salaatin. Koiran hankkiminen kyllä vei projektia eteenpäin kun mukaan saatiin päivittäisiä kävelylenkkejä!
Tietenkin baareilun vähentäminen ja sen mittaamattoman määrän cockiksen lipittämisen sai kuriin, auttoi sekin. Nykyisin käyn ehkä maksimissaan kerran kuussa ulkona juoma mielessä. Olen yrittänyt keksiä tilalle parempia harrastuksia kuten koirapuistoilun ja yhteiset koiralenkit!

Tässä tänään otetut kuvat. Olen aika ylpeä siitä missä nyt ollaan. Tietenkin tulos voisi olla vuodessa huimasti parempikin, mutta siitä sohvaperunavaiheesta, josta lähdettiin on tämä suuri harppaus minulle itselleni. Vielä on palattava salille jatkamaan kehon kiinteytystä, mutta monet turhat alkaa olla jo ravisteltu pois. 

Ensimmäinen yllä oleva kuva on 5.2.2016, eli siitä päivästä kuin virallisesti julisti projektin alkaneeksi. Toinen ja kolmas ylhäältä ovat kesäkuun alusta kun projektia oli kulunut sen neljä kuukautta. Alimmat tietysti vertailuksi siitä miten tässä nyt muka ollaan edetty vuoden aikana. 

Näillä on tosiaan hieman päälle puolivuotta eroa. Itse ainakin huomaan eron selkeästi jo. Varsinkin jaloista! Haluan vielä kiinnittää huomiota puuttuviin lihaksiini. Tietenkään projektin tarkoitus ei ole koskaan ollutkaan saada sixpäckiä vaan kiinteytyä. Enkä voi sanoa kaipaavani sitä pullottavaa reisilihasta, joka ilmestyi kovien jalkatreenien myötä. Unelmana sopusuhtainen ja terveen näköinen keho! Ja kiitos Akilekselle kuvani photobomppaamiselle hassu virne naamallaan. 

Siinä hieman projektini kuulumisia, en ole vielä keskeyttänyt sitä, vaikka muutoakuvia ei olekaan aikoihin tullut. Nyt vain edellään hieman hektistä aikaa elämässäni ja univelkojen keskellä on vain muistettava, että teen tätä itseni takia. Silti sen laittaminen tähän nettipäiväkirjaan helpottaa. Täältä kuvat ja muutokset, kaikki ajatukset on helposti löydettävissä jos epätoivo meinaa iskeä. 

Upeaa kevään odotusta kaikille! 

Kesän loppu

Syksyn tulon huomaa väkisinkin aamu kahdeksalta jokirantaa kävellessä. Lehdet alkaa tippua puista luoden maalle uskomattoman upean oranssin väriloiston, kohta se yltää jo kaikkialle. Aikaisin aamulla ilmassa tuoksuu tulevan talven raikkaus ja kylmä viima alkaa jo puhaltaa. Tuntuu kuin tänävuonna syksy olisi todella aikaisessa. Toisaalta rakastan alkusyksyä. Syksy tuo mukanaan uuden alun ja mahdollisuuden, syksy tuo tullessaan maailmaa hellivän talven lupauksen ja keväällä koko maailma taas syntyy uudelleen.

Syksy meinaa myös töihin paluuta, mun kesälomaa on enää viikko jäljellä ja sen jälkeen pennun täytyy osata olla itsekseen kotona. Vähän se pelottaa ja raastaa sydäntä. Silti on ollut upeaa, että meillä oli näin pitkään mahdollisuus olla sen kanssa kotona ja vain aikaa seurata sen hurjan nopeaa kasvua ja sen elämän riemua. Akiles on osoittautunut oikein fiksuksi ja nopeaoppiseksi koiraksi, joka osaa olla myös kovin itsepäinen sille päälle sattuessa. Tuhoiltakaan ei ole vältytty, mutta kärsivällisiä on yritetty olla ja koko ajan huomaa miten se oppii uutta ja alkaa ymmärtämään mitä saa pureksia ja mitä ei.

Samalla olen taas paininut oman itseni ja terveyteni kanssa. Mun jalat alkaa olla loppuunkäytetty ja on pakko mennä lääkäriin niiden kanssa, koska en aina pysy enää pystyssä jos päivä on ollut liian rankka. Tekee henkisesti pahaa kun kaksikymmentävuotiaana kaatuu tasaisella lattialla sisällä kolmen askeleen jälkeen.
Hirveiden nivelkipujen ja koiranpennun takia olen pistänyt myös saleilun hetkeksi jäihin. Kesällä olen repsahtanut herkkuihin sallittua enemmän. Kun jalat ovat saaneet lääkärin hyväksynnän ja jonkun selityksen niin palaan taas kuntosalille. Vaikka teenkin päivässä useita kävelyreissuja koiran kanssa, joista lyhimmätkin ovat kahdenkymmenen minuutin mittaisia, ei se korvaa salilla rehkimistä. Näin ollen olen joutunut vihanen katsomaan sivusta miten tuhoan taas kroppaani herkuilla ja tulokset alkavat hävitä. Annan sen toistaiseksi anteeksi ja palaan vain kahta päättäväisemmin sitten salille.

Olen myös parantanut elämäntapojani. Koira pitää minut itsessään kiinni, joten kaikki baareilu on jäänyt taakse. En lähde ilman Akilesta minnekään, joten jos juon niin se jää muutamaan kaljaan. Lopetin myös tupakoinnin, joten salille palaaminen helpottuu siinäkin. Nukkumiseni on täysin mullistunut. Herään aamuisin viimeistään kahdeksalta lenkille koiran kanssa jonka jälkeen laitan nappulat turpoamaan ja nousen lähes poikkeuksetta kymmeneltä antamaan ruuan ja taas lenkille. Se on myös vähentänyt valvomista. Yleensä ryömin viimeistään kahdeltatoista nukkumaan.

Eilen en poistunut kotoa kuin lenkittämään koiria, monikossa, sillä siskoni koira oli viimeviikon hoidossa luonamme. Tänään ajattelin raahata miehekkeen ja koiran ruissaloon kävelemään jos tuo sade vain loppuisi.
Eli elämässä menee aika hyvin, nyt kun elämäni on huomattavasti säännöllisempää kuin ennen ja olen enemmän kiinni kotona niin ajattelin syksyn mittaan aloittaa taas terveellisemmät elämäntavat. Blenderi meni valitettavasti rikki, mutta ennen uuden ostoa voin tehdä smoothieni pamixilla. Kun saan taloudellisen puoleni taas jaloilleen, sen mentyä hieman nurin koiranoston yhteydessä, jaksaisin ehkä alkaa tarkkailla taas puhtaampaa ruokavaliotani.

Seuraavaan postaukseen asti paljon iloa syysiltoihin.

Kesälomahehkutusta ja repsahdusjakso

On kesä. Kesä tarkoittaa mulle varjoissa piileskelyä, aurinkorasvalla läträämistä ja pisamia kasvoissa. Tämä kesä tarkoittaa mulle myös onnellisuutta, uskallusta shortsien käyttöön, 20vuotis synttäreitä ja ensimmäistä kesälomaa neljään vuoteen! Käytin kesälomastani jo viikon toukokuun puolessavälissä. Se viikko meinasi viisi maailman rauhallisinta päivää mökillä lapissa mummon ja ukin kansas. Päättymättömiä päiviä, sillä siellähän ei ole enään lainkaan pimeää, aamuyön pikkutunneilla on hämärää, joka on silti aivan liian valoisaa. Silmäparat olivat vähän arat sen kaiken valokylvyn jäljiltä. Olen myös osannut ensimmäistä kertaa nauttia tästä alkuvuoden helleaallosta. Vaikkakin meillä on hetkittäin aivan liian kuuma, eikä kuumassa keittiössä työskentely paranna asiaa yhtäään, niin olen uskaltanut kaivaa muutakin kuin collarit ja farkut esille ja paljastaa maidonvalkeat sääreni maailmalle!

Kullelammen ranta

En tiedä olenko mainunnut, mutta kiitos kuulaan ihoni, en rusketu laisinkaan. Ja ihan turha sanoa, että palamisen jälkeen tulee rusketus, ei tule. Palamisen jälkeen iho kuoriutuu kivuliaasti ja paljastaa aivan yhtä valkean ihon. Kokeiltu on, 12 kesänä elämäni aikana. Olen palvonut aurinkoa rannalla. Aurinkorasvan kera ja ilman sitä. Tulos on aina loppujen lopuksi sama. Kävin taas päivittämässä aurinkorasva- ja aftersun rasvakokoelmaani. Ne kulkevat orjallisesti mukana, eikä talosta poistuminen aurinkorasvaa laittamatta tule kysymykseenkään. Silti olen viimein saanut jalkani edes vähän siihen kuntoon, että uskallan poistua kotoa  shortseissa ja hameissa.

Kullelampi auringonlaskun aikaan ♥

Kun palasin mökiltä rentoutuneena ja levänneenä ja aivan liian aikaisin aamulla, nautin vain siitä kun löysin kotoa nukkuvan poikaystäväni, joka yritti urhollisesti pitää silmänsä auki sanoakseen minulle hei. Ensimmäiset yhteiset tuntimme paluuni jälkeen menivätkin nukkuessa. Yhdeltätoista kömmin jo toisen kerran ylös sinä päivänä ja päätin haluavani brunssille. No vaativina ihmisinä yksikään Turun sunnuntaibrunssipaikka ei sitten käynytkään meille ja suuntasin kauppaan valmistaakseni yksityisbrunssin. Voin sanoa, että se oli sen arvoista. Rakastan hitaita aamuja, jolloin saan vain nauttia olemassaolostani ja antaa itselleni periksi, syödä vähän liikaa.

Ei ehkä näytä siltä, mutta diettini on sujunut ihan hyvin. Tulokset tulevat omaan makuuni vähän liian ryömimällä, mutta koska tiedän, etten ole hyvä suurissa muutoksissa, kaiken on tapahduttava pikkuhiljaa, niin en yritä hoputtaa. Ehkä olen rantakunnossa ensikesänä sitten! Tilannetta helpottaa nyt, että poikaystäväni lopetti laiskottelukautensa ja palasi salille ja oikeaan ruokavalioon. Nyt kaappimme on jälleen pullollaan hedelmiä, marjoja, vihanneksia, maitorahkaa ja raejuustoa, riippumatta siitä kumpi kävi kaupassa. Plussana se, että pidämme molemmat puurosta. Hänen ruokavalionsa on treenikautena aina superisti tarkempi kuin omani, joten minä vain lokkeilen aamupuuron siinä sivussa kun hän vaivautuu sen keittämään, itse nimittäin suurimman osan ajasta tyydyn siihen, jota ei tarvitse odottaa kauan.

Minullakin tapahtui pieni kuukauden repsahduskausi, jonka aikana kävin vain kerran viikossa salilla, kiitos pt:lleni, joka pakotti minut siihen. Nyt löysin viikko sitten taas motivaation ja olen päättänyt lisätä treenikertoja kahden sijaan kolmeen kertaan viikossa. Olen taas jättänyt herkut pois ja tuntenut oloni energisemmaksi. Ongelmani on vain se, että tunnen kyllä lihakseni ja huomaan asioita nostellessa miten paljon olen vahvistunut. Silti tuntuu hölmöltä, että en näe tulosta. Joinakin päivinä katson peiliin ja olen ylpeä itsestäni, joskus taas näen saman vanhan Lauran kuin puolivuottakin sitten.

Tämänpäiväiset (1,6) kuvat

17,3

5,2

Projektia on nyt käyty nelisen kuukautta. Näen kyllä eron uusimpien ja päivä 1-kuvien välillä, mutta tuntuu siltä kuin kehitys olisi tyssännyt kolme kuukautta sitten. Yritän silti olla lannistumatta ja jaksaa palata salille. Hyvää alkukesää kaikille :3

Oman kehonsa rajat on vain hyväksyttävä

Kädet täristen mä aloitan kirjoittamaan tätä postausta. Se kuulostaa huonolta, mutta se on oikeasti vain hyvä asia. Päätin tunti sitten treenin pt:ni kanssa. Se on ollut mulle ehdottomasti kannattava sijoitus. Siinä kohtaa missä itse luovuttaisin, yritän paineen alla vain kovemmin. Pakko tehdä viimeiseen toistoon  asti hyvin, pakko jaksaa. Oon ihan uskomattoman väsynyt tällä hetkellä. Takana on taas rankka työviikko. Olin viikonloppuna molempina päivinä kellon ympäri töissä. Silti olen ylpeä itsestäni. Vaikka viimeviikolla treenaaminen jäikin vain yhteen aika heikkoon suoritukseen ja eilen jopa huijasin ja kävin ulkona miehekkeen kanssa syömässä ja juomassa lasin viiniä, niin annoin taas kaikkeni tänään. Olen pitäytynyt ruokavaliossani, pääsiäisen mökkireissua lukuunottamatta, aika kunnollisesti ja olen jaksanut rankoista työajoista huolimatta treenata. Lähes kävelykyvyttömiksi treenaamieni jalkojeni kanssa jaksan silti seistä sen kaksitoistakin tuntia töissä jatkuvassa liikkeessä. Iltaisin kun tulen kotiin olen aivan loppu ja painan vain pääni tyynyyn ja nukun onnellisena.

Nyt on taas hetki kun pysähdyn rauhoittumaan. Eilen annoin itseni palautua kaikesta. Tänään aamulla kävin tosiaan salilla ja nyt rauhoitun. Istun hetkeksi koneen ääreen ja suunnittelen loppupäivän. Kaupassakäyntiä ja ehkä biljardin pelaamista. Olen alkanut suunnitella  viikkojani. Mietin aina koska menen seuraavaksi salille. Tutkiskelen työvuorojani ja jos vapaita on niukassa niin sitten siellä on vain käytävä siihen väliin mihin jää puolitoistatuntia ylimääräistä aikaa. Olen huomannut, että tässä on enemmän kyse tahdonvoimasta kuin todellisesta kerkeämisestä. On vain pakko haluta jaksaa. Minulla on onneksi erikseen se tekemisen tila. En koskaan esimerkiksi väsy töissä. Olen väsynyt aamuisin ja joskus mieleni on niin jumissa, että ajatuksenjuoksu on heikkoa, mutten koskaan ole loppu. Niin kauan kuin olen työpaikallani niin jaksan. Kun pääsen kotiin tunnen miten se voima katoaa. Kaikki vain karkaa ruumiistani ja jalkoja alkaa särkeä, väsymys iskee ja halu käpertyä jonnekkin nousee pintaan, joskus todella rankan työpäivän jälkeen tulee myös toivoton ja surullinen olo kun haluaisi vain itkeä, mutta kaikki tämä tapahtuu vasta kotona.

Saman tatsin olen nyt ottanut salilla. Ennen sitä voi väsyttää ja sen jälkeen, mutta salilla olen täynnä energiaa ja tahdovoimaa. Uskon, että se on yksi vahvimmista piirteistäni. Halu suorittaa. Se on niin paljon voimakkaampaa kuin fyysinen väsymys, että se pitää kehoni äärimmäisyyksiin asti toiminnassa. Joskus sekin tietysti pettää. Kuten viimeviikolla salilla. En ollut taas syönyt kahteen päivään melkeinpä mitään töiden takia. En ollut muistanut juoda ja olin vielä toipilas. Keho vain petti kesken treenin. En voinut enää seistä, enkä pahalta ololtani enää nähnyt mitään, huimaus oli niin voimakas. Minun piti antaa keholleni se anteeksi, vaikka se harmittikin minua suunnattomasti. Yritin, mutta ei vain ollut enää mitään mistä ottaa energiaa. Se muistutti minua taas siitä miten tärkeää on muistaa syödä ja juoda. Miten joskus on pysähdyttävä ajattelemaan kehonsa parasta, vaikka haluaisikin vielä tehdä. No, tästäkin virheestä opin.

Siitä on jo kaksi kuukautta kun aloitin treenaamisen ja välillä olen joutunut töiden takia himmailemaan menoani, mutta vain kaksi viikkoa olen ollut täysin treenaamatta tänä aikana. Se on vielä hieman liikaa, mutta suunta on ylöspäin. Yritän saada tämän kuun aikana rytmin peruuttamattomasti siihen kahteen kertaan ja toukokuun tavoitteena on, että jos työt ja kroppa sallivat niin lisään kolmannen kerran vielä. Kuukauden päästä toivon myös, että voisin taas laittaa edistymiskuvia. Nyt kroppa tuntuu jummaavan paikallaan. Näen kyllä lihasten kasvun ja tunnen niiden kehityksen omassa jaksamisessani, mutta ulkoista muutosta ei oikeastaan vielä ole viimeisimmmästä kuvasta. Toisaalta en anna sen häiritä. Olen täysin tietoinen siitä, että kun lähdetään tekemään elämänajan mittaisia muutoksia voi tahti olla rauhallinen. Liian nopeat tulokset saisivat ehkä minut vain harhallisiin kuvitelmiin, niistä on aina nopea pudotus maanpinnalle ja olen elämässäni jojolaihduttanut jo ihan tarpeeksi.

Tiedän, että edessä on vielä runsaasti takapakkeja ja retkahduksia. On päiviä kun katsoessani peiliin luulen vain lihonneeni. On päiviä kun kaikki tuntuu turhalta ja toivottomalta. Tulee olemaan aikoja kun luulen itsetäni liikoja tai annan väsymykselle voiton ja skippaan salikertoja. Edessä on kesäpäiviä kun kaikki tämä tuntuu merkityksettömältä ja haluan vain istua jokirannassa juomassa kaljaa ystävieni kanssa. Onneksi minulla ei ole kiire mihinkään. Teen tämän omalla tavallani. ♥

Mut unelma ei milloinkaan delaa

Voin sekä paremmin, että huonommin kuin koskaan aiemmin. 
Huinommin voin koska päänsärkyni ovat löytäneet aivan uudenlaisen kivun riesakseni. Olen nyt ollut kipulääkekuurilla, koska takaraivooni iskevä kipu on välillä jopa sokaisevan kivuliasta. Olen kärsinyt elämäni aikana monenlaisista päänsäryistä ja osaan jo aika hyvin tunnistaa mistä mihinkin kohtaan iskevä kipu on peräisin. Tämä säikäytti minut siksi, että en ole koskaan tuntenut tämän laista ja näin voimakasta hetkittäistä kipua. Se vetää aivan sanattomaksi. Aiheuttaja lienee stressin ja ylitöiden aiheuttama lihasjumi. Ehkä vain olen saattanut kroppani siihen pisteeseen, että pää ilmoittaa, että jotain on tehtävä. Näin ei voi jatkaa ikuisesti. Mutta nyt olen taas parempaan päin ja jatkan treenaamista toivoen, että lihasten vahvistuminen ja venyttely auttavat tulehduksen poistuttua.

Paremmin voin koska uusi parempi elämäntyylini on ottanut tuulta alleen. Vielä ei ole helppoa luopua kaikesta hyvästä ja repsahduksiakin on tullut. Viimeviikon rankka työputki veti kropan niin viimeisilleen, etten jaksanut kuin nukkua ennen ja jälkeen työvuorojen. Eilen palasin viikon tauon jälkeen salille ja voin myöntää, että se viikko tuntui loputtoman pitkältä. Tuntui hyvältä päästä taas treenaamaan. Sain viimein myös ensimmäisen pt tapaamiseni suoritettua ja sain siitä vain lisää puhtia. Aloimme luomaan minulle sopivaa treeniohjelmaa, huomioon ottaen kaikki nivelrajoitukseni. Olen enemmän innoissani kuin koskaan. Minusta tuntuu, että nyt on todellakin se hetki kun rakennamme loppuelämän kestävää hyvinvointiani.

Ruokailutottumukseni ovat kaikista pikku repsahduksista huolimatta parempaan päin.  Tietysti koko viimeviikko oli yhtä katastrofia, koska en vieläkään ole oppinut syömään kunnolla töissä ja kotona en jaksanut laittaa ruokaa. Silti jääkaappimme sisältö vaikuttaa jo nyt huomattavasti paremmalta kuin kaksi kuukautta sitten. Salaattiaineksia, hedelmiä, rahkaa, marjoja ja luonnonjugurteeja on lähes aina. Löysin viimein innostuksen erilaisiin siemeniin ruuassani ja olen taas jaksanut tehd smoothieita välipalaksi ja etsiskelen jatkuvasti uusia mielenkiintoisia, mutta terveellisiä ohjeita kokeiltavaksi. Kaiken lisäksi olen ylpeä siitä, että olen viimein oppinut syömään lähes poikkeuksetta aamupalan. Annoskokonikin muistuttavat jo enemmän aikuisen ihmisen kuin lapsen ruokamääriä.

Liikunta on myös auttanut nukkumiseeni joka on vuosien ajan  ollut hieman kyseenalaista. Nukahtaminen on ollut vaikeaa ja nouseminen vieläkin vaikeampaa. Uni oli katkottaista ja näin usein painajaisia, joiden jälkeen oloni oli vain normaalia kurjempi. Nukuin lähes joka päivä päiväunet, enkä silti ollut kunnolla levännyt. Nykyisin nukahdan nopeasti, enkä jaksa valvoa enää tuhottoman myöhään. Herään myös paljon vaivattomammin ja aikaisemmin kuin on minulla ollut tapana. Jaksan koko päivän paremmin kuin ennen. Olen myös huomannut välipäivinä levottomuutta. Jos en käy salilla tai ole ollut edes töissä on oloni hyvin rauhaton. Kaipaan kamalasti tekemistä päiviini. On pakko käydä vaikka puolentunnin kävelylenkki tai lähteä pariksi tunniksi ulos ihmisten ilmoille. Koko päivä tv:n edessä istuen tuntuu kidutukselta. Olen tästäkin tyytyväinen, tulee helpommin lähdettyä, tehtyä asioita ja tavattua ystäviä.

Rahankäyttökin on muuttunut, muttei suinkaan vähentynyt. Kaikki se raha, jonka käytin ennen baarireissuihin ja ties mihin turhuuksiin, joita en koskaan edes käytä, menee nykyään lähes poikkeuksetta jotenkin treenaamiseen liittyen. Silti en ole pahoillani niistä rahasummista. Tämä on se asia, jonka otan nyt tosissani. Ostan mieluummin treenivaatteita kuin baarivaatteita.

Jos otan tämän nyt tosissani on kesäkunto mahdollisempi kuin ikinä. minulla on ehkä kaksi kuukautta aikaa saada kroppani siedettäväksi, jotta voin ostaa shortseja ja nättejä mekkoja. Olen aika luottavaisin mielin tällä matkalla, vaikka tarkoitus on tietenkin, että elämä jatkuu näin myös kesällä ja sen jälkeen. Näen nimittäin tuloksia jo nyt. Olen saanut reisilihakseni takaisin puhumattakaan kaikista muisti pienistä ryhtiliikkeistä kehossani. Matkaa on vielä reippaasti, mutta vastuksena on vain oma mieli.

Minulla tuli muuten vuosi täyteen viime sunnuntaina siitä kun muutin omilleni. Ja voin valehtelematta sanoa, että tämä on varmasti ollut elämäni tähän mennessä paras vuosi! Olen saanut elämässäni aikaan lähes kaiken sen, jota olen itselleni lupaillut ja toivonut. Olen saanut paremmat välit jokaiseen perheeni jäseneen ja olen elänyt enemmän täysillä kuin koskaan, mutta tällä kertaa oman kehoni hyvinvoinnin rajoissa. Olen onnellinen ja voin viimein hyvin. Minulla on tavoitteita ja tiedän selkeämmin missä olen ja kuka olen, minkä puolesta taistella ja koska on hyvä hetki luopua jostakin itselleni epäterveellisestä asiasta. Olen kasvanut ihmisenä paljon ja tiedän selkeämmin millainen haluan olla. Takana on siis hyvä vuosi ja edessä vielä runsaasti samankailtaisia ja mahdollisesti parempiakin!

Toivotan näin ollen kaikille ihanaa perjantaita ja alkukevään odotuksia. Älkää koskaan antako periksi, älkääkä lannistuko huonoista päivistä, koska mikään mielentila ei ole pysyvää niin kauan kuin on tahtoa paremmasta! ♥

Jo kerran unohdettu elämäntapa

Hei kaikki! Nyt sain aikaiseksi sen mitä olen jo kauan höpissyt sekä itselleni, perheelleni, ystävilleni ja poikaystävälleni, sain viimein ostettua salikortin! Se ei oikeastaan ollut uudenvuoden lupaus, se oli vain lupaus itselle, paremmasta elämästä. Mun kroppani on sanonut itseään irti viimeisen parin vuoden aikana, yksi ruumiinosa kerrallaan. Muutama vuosi sitten treenasin oikeastaan paljonkin. Kävin salilla kaksi kertaa viikossa ja nyrkkeilytreeneissä sen kaksi tai kolme kertaa siihen päälle. Olin ensimmäistä kertaa kunnossa pitkään jatkuneen laihduttamisen jälkeen. Sitten elämässäni tapahtui liuta erilaisia muutoksia. Lopetin kuntoilun ja juhlin lähes kaiken vapaa-aikani. Join aivan liikaa, söin liian huonosti, nukuin liian vähän ja elin liian lujaa. Tämän kauden päätyttyä alkoi taas syömishäiriö nostaa päätään. Söin aivan liian vähän taas, saatoin elää viikon lähes pelkästään mandariineilla ja hieman närpityllä kouluruualla. Tähän mennessä kaikki lihakseni olivat jo aika lailla surkastuneet.

Nyt kun elämä on muuten kunnossa on aika saada taas kroppa kuntoon! Olen niin huonossa kunnossa kuin voin vain olla. Vaikka yritän kävellä kaikkialle se ei pelasta kaikkea muuta sitä liikkumattomuutta elämässäni. Olen keksinyt liudan hyviä tekosyitä, joita olen täälläkin luetellut. Viimevuoden lopulla aloin parantaa taas ruokavaliotani. Monipuolisemmaksi ja terveellisemmäksi. Vähensin sokerisia limuja ja noutoruokaa, lähes nolliin. Halusin tuntea oloni taas hyväksi sisäisestikin. Nyt on aika jatkaa liikuntaan, sillä pelkkä ruoka ei korjaa kaikkia vaurioita. Elän lähes päivittäin liudan erilaisten kipujen kanssa, joihin olen jo tottunut. Jatkuva päänsärky ja hartiakivut ovat asia joiden puuttumisen huomaan. Vatsakivut olen jo hyväksynyt, mutta haluan niistä eroon. Nivelsärystä pääsen fysioteraupetin mukaan todennäköisimmin eroon vain liikunnan avulla. Kun saan lihasta tukemaan niitä.

Olen puhunut salikortin hankkimisesta joulukuusta lähtien ja tänään eilen sain sen haettua. Tiedättekö mikä minua motivoi? Näin unta. Näin unta siitä miten olin salilla, miten nautin liikunnasta. Aamulla minulla oli kaipaava olo. Tajusin kaipaavani sitä tunnetta kun istuu melkein jalat täristen pukuhuoneen penkillä rankan treenin jälkeen, mutta olo on aivan uskomattoman mahtava. Niin energinen ja onnistunut. Hoen itselleni, että minähän pidän liikunnasta, miksen vain mene sinne? Suurin kynnykseni oli tavata ne ihmiset. Ne tiskin takana istuvat avuliaat ihmiset, jotka haluavat myydä minulle hyvää oloa. Se on minulle vaikeinta. Se on mahdollisesti masennuksesta tai itsetunto-ongelmista jäänyt jälkioire, pelkään tuomiota. Vaikka suoritan vain arkista asiaa, ei ole koskaan typerää mennä ja kysyä! Silti se tuntuu minusta äärimmäisen nololta! Mutta olen taas askeleen lähempänä voittoa! Uskaltauduin jo vaikeimman esteeni yli. Nyt on vain liikuttava eteenpäin tasaisella tiellä.

Ja tänään sen tein. Keräsin itseni kasaan ja raahasin itseni viimein salille. Loukkasin varpaani aamulla verille, olin väsynyt ja olisin van halunnut mennä suihkuun ja hautautua sohvalle. Fiilis oli aivan eri kuin viimein pääsin salille ja istuin kuntopyörälle, Hyvät fiilikset alkoivat heti virrata kehon läpi. Aloitin rauhallisesta tahtia 35 minuutin ajan plus hieman lihaskuntoa päälle. Edessä on vielä pt:n tapaaminen jonka kanssa saadaan varmaan kunnollinen suunnitelma keväälle käyntiin. Nyt on vain jaksettava. Näen ehkä ensimmäistä kertaa mahdollisuuden niin sanottuun kesäkuntoon. Josko ensikesänä uskaltaisin jo pukea shortsit useammin kuin kahdesti jalkaani. Bikineitä ei nähty viimekesänä.

Pahoittelen jo etukäteen sitä, että tulen käsittelemään tätä asiaa blogissani aika paljon, vaikkei tästä pitänyt tulla mitään kohti kesäkuntoa -blogia, mutta koska aion tehdä kuntoilusta yms, suuren osan elämääni, on tämä minulle tärkeää. Kiitos.

Laitetaan tähän motivaatioksi vielä kuvat tämänhetkisestä tilanteesta, eli lähtötilanteesta. Tulen päivittämään tilannetta kun tuloksia aletaan saamaan. Uskon itse, että tämä saa nyt jäädä historiaan. Tässä teille raa'an todelliset, laihistamattomat kuvat.

Päivä yksi;

Motivoivia askeleita

Olen varmasti moneen otteeseen blogissani maininnut siitä miten pinnallinen ihminen olen. Minulle tärkeää on pystyä katsomaan peiliin ja todeta, että wau, tyttö näytät tänään hyvältä. Pinnallisella en tarkoita niinkään ulkoista olemusta, vaan kroppaani. Mikään ei motivoi paremmin kuin se, että näet peiliin katsoessasi tuloksia. Minä olen liikunnan osalta ehkä laiskin ihminen, jota maa päällään kantaa. Tykkään käydä lenkillä, mutta en yhtään tykkää lähteä sinne lenkille. Aina on hyvä tekosyy takataskussa. 

No kun se ainoakin vapaapäivä paloi, en jaksa

Olen seissyt koko päivän (vaikka 10h työvuorossa), jalat ei jaksa

Polvet ovat kipeät, ehkä sitten huomenna tai ensiviikolla tai ensivuonna

Liian pimeää

Liian kylmää

En vain jaksa

Poikaystävä pääsee kohta, menen sinne

Kavereiden kanssa kahville

Pitää käydä tervehtimässä vanhempia

Siksi en ole pakottanut itseäni urheilemaan. Aina tuntuu siltä, että olen liian väsynyt. Menen lenkille kun se fiilis iskee, tartun siihen heti ja menen. Vain niin saan lähdettyä. En osaa oikein suunnitella liikuntaa itselleni. Annan liian helposti periksi. Siksi olenkin yrittänyt keskittyä kovasti tähän ruokapuoleen, joka onkin oikeastaan se tärkeämpi puoli! Välillä tulee suuriakin retkahdusjaksoja. Tulee maattua kotisohvalla ja naposteltua kaikenlaista. Olenkin yrittänyt vaihtaa sipsit ja karkit dipattaviin kasviksiin! Ne ovat ehkä suurinta herkkua ikinä ja onnekseni olen saanut sen toisenkin innostumaan niistä. Toinen on pikasalaattibaari! Haemme nykyään pikaruuaksi mieluummin salaatin kuin pitsan tai kebabrullan, joka on mielestäni jo hyvä muutos. 

Nyt minulla on taas päällä eräänlainen dietti. Olen kieltänyt itseltäni suurimman herkuttelun. Yritän välttää mahdollisimman paljon tilanteita, joissa olisi mahdollista ostaa jotakin hyvää, eikä minulla ole kotona mitään herkkuja. Olen myös lopettanut suurimman heikkouteni, coca colan, juonnin. Minulla meni ennen helposti viikossa sixbacki colatölkkejä ja töissä tuli juotua pepsiä. Nyt jos on oikein paha himo töissä niin juon lasillisen pepsi maxia. Kotiin en osta enää ja töissäkin yritän tyytyä soodaveteen suurimman osan ajasta. Edellisessä postauksessa manitsin myös alkoholinkäytön vähentämisen. Kolmen viikon aikana olen juonut lasillisen punaviiniä. 

Ruokapuoli on nykyään elämässäni haasteellista. Asun puoliksi omassa kodissani ja puoliksi poikaystävän luona. Tuntuu, että ruuat ovat aina väärässä paikassa ja rahaa menee hukkaan sen takia. Yritän silti syödä terveellisesti. Tuo toinenkin on onneksi oppinut sen miten paljon pidän hedelmistä. Niitä löytyy sieltä aina ja tähän aikaan vuodesta usein suosikkejani mandariineja! Mutustelen niitä usein teeveetä katsoessamme. 

Vesipullo on unohtunut pöydälle. Tänään luin taas motivoivia blogeja ja muistelin miten paljon paremmin kroppa toimii kun muistaa ottaa sen vesipullon sohvan viereen illalla ja hörppiä siitä aina kun tekisi mieli jotakin. Olen kyllä ilokseni huomannut, että mitä vähemmän herkkuja syö, sitä vähemmän niitä tekee mieli. Nyt tekisi mieli vain pyöräyttää joku smoothie tai salaatti. Olen myös jättänyt pikaruuat pois. (näitä satunnaisia salaatteja lukuunottamatta) Olen ottanut aikaa siihen, että teen kotona sen ruuan. Eilenkin tein kanan koipireisiä ja riisiä. Vihaan kyseistä ruokaa, joten repsahduksena tein myös curry kastikkeen. Yritän opetella syömään sen ilman currya. Lisäksi voisin pyytää äidiltäni yhden lempiruokani reseptin, hänen risottonsa! Uskon, että kaikki helpottuu taas kun joulukiireet töissä helpottavat ja jää vähän sellaista "turhaa" vapaa-aikaa enemmän. Saisin taas keskittyä siihen jääkaapinkin sisältöön ja kotijumppaamiseen. 

Tärkeintä minulle tässä kaikessa on kuitenkin se, etten pakota itseäni tekemään mitään. Sallin itseltäni pieneet repsahdukset ja korjaan asian mahdollisimman pian. Haluan ehdottomasti pitää ruuasta mitä syön ja sen täytyy aina maistua hyvälle. Jos en pidä jostakin, lemppaan sen ulos listaltani. Samoin kun jos en ehdi lenkille tai jaksa niin en moiti siitä itseäni. Harrastan kuitenkin hyötyliikuntaa, sillä kävelen aina paikasta toiseen ja töissäkin liikun jatkuvasti. Pidän kiinni siitä miltä haluan näyttää. Jos alkaa tuntua siltä, että kroppa vain pyöristyy niin katsoan itseäni peilistä ja kysyn olenko tehnyt kaiken minkä pystyisin, todennäköisesti en. 

Tämä kaikki on minulle ikuisuusprojekti ja ennemminkin elämäntaparemonttia askel askeleelta kuin jokin väliaikainen dietti. Näillä kausikielloillani yritän karsia aina pois asioita, jotka voisin karsia. Jos kiellän karkin kuukaudeksi ja sitten sallin sen, uskon päässeeni pois sokerikoukusta ja uskon sen jäävän pois suurimmaksi osaksi. Sama pätee coca colaan. Haluan tehdä siitä taas hetkittäisen nautinnon silloin tällöin, eikä arkipäiväistä janojuomaa. Tiedän, ettei elämäntavat muutu hetkessä, mutta olen viimeisen vuoden aikana edistynyt paljon! Pikkuhiljaa, olematta liian ankara itselleni, huijaan itselleni tavaksi uudet terveelliset tottumukset. Tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa se on ollut minulle sopiva ratkaisu. Jokapäiväisiä, pieniä valintoja vaikka murojen valitsemisessa.