Paluu jaloilleen

Viimevuoden notkahduksien jälkeen on jälleen palattava jaloilleen! Harmittaa, että joudun aloittamaan taas alusta koko elämäntaparemonttini, sillä sain romutettua sen kokonaan viimevuoden aikana. Söin epäterveellisemmin kuin aikoihin ja liikuin vähemmän kuin ikinä. Lupasin itselleni, että nyt asiat muuttuvat, taas... 

Askel yksi:

Kotiruoka! Oon ehkä maailmankaikkeuden laiskin kotikokki. Tein viimevuonna ehkä kerran kuukaudessa kotona ruokaa. Vaikken usko uudenvuoden lupauksiin niin tein silti lupauksen siitä, että teen vähintään kerran viikossa ruokaa kotona. Tähän mennessä olen toteuttanut tätä lupausta kiitettävästi. Kotiruuan lisäksi olen tehnyt töissäkin kasvis- ja salaattipainotteista ruokaa. Syön paljon lohta ja kanaa. Kotona on taas koko alkuvuoden ollut salaatintekotarvikkeita, jotta saan helposti jotain syötävää, enkä sorru hakemaan valmisvoileipää jostakin. Tämän ansiosta olen hakenut myös huomattavasti vähemmän noutoruokaa. Olen illanistumisen jälkeenkin tullut kotiin ja tehnyt raikkaan salaatin pitsan hakemisen sijaan.

Askel kaksi:

Herkkuje vähentäminen! Olen taas vähentänyt herkkujen syönnin ihan minimiin. Tämä alkoi jo viimevuoden lopulla, mutta alkuvuodesta olen vähentänyt taas huimasti. Kotiin en osta herkkuja juuri ollenkaan. Tänävuonna en ole ostanut vielä ensimmäistäkään sipsipussia. Karkkipusseja kaksi, jotka sekoitin keskenään kulhoon. Ne ovat nyt maanneet kuhossa kaksi viikkoa ja olen silloin tällöin napannut siitä yhden, jos tekee mieli makeaa. Tällätavoin harjoitan myös itsehillintääni. Ne ovat koko ajan saatavilla, mutta on upeaa huomata ettei niiden läsnäolo saa enää aikaan ahmimishimoa. Tämäkin on yksi niistä asioista, joita olen harjoittanut vuosia. Olen ollut kahdesti elämässäni vuoden mittaisella täys herkkulakolla, mutta lakon loputtua olen palannut hiljalleeen vanhoihin tapoihini. Tällä tavalla yritän saada itseni ajattelemaan, ettei se ole kiellettyä, en vain halua syödä herkkuja. 

Askel kolme:

Alkoholin vähentäminen! Tämänkin aloitin jo viimevuonna. Olen lopettanut täysin humalanhakuisen juomisen. Kirkkaiden juomisen lopetin jo vuosi sitten. Nykyisin juon vain olutta ja punaviiniä, joka on suurin heikkouteni. Nykyisin juon iltaa istuessani max kolme annosta. Olen huomannut, etten kaipaa enää ollenkaan humalan tunnetta. Juon puhtaasti nautinnokseni. Jos istumme iltaa anniskeluravintolassa valitsen aina oluen, josta pidän. En koskaan enää juo halpoja hanaoluita, joita juodaan vain yhtä tarkoitusta varten, humalaa. On hienoa huomata miten pitkälle olen päässyt elämäntapojeni kanssa. Vaikka joskus on viikkoja kuin juon enemmän kuin tarpeen, niin on hyvin puhdistavaa, että täysin alkoholittomia päiviä, jopa viikkoja, on nykyään runsaasti enemmän kuin niitä jolloin join edes yhden. 

Askel neljä:

Ylös sohvalta! Tää on vielä edessä ja tulee olemaan varmaan yksi haasteellisimmista jutuista, jälleen, tässä projektissa. Ihan rehellisesti olen vain niin laiska. Tuntuu aivan ylivoimaiselta nousta sohvalta ja lähteä liikkumaan. Ajattelin että olisi ehkä kevyempi startata vain pidemmillä lenkeillä koiran kanssa. Saada vähän yleiskuntoa taas takaisin ennen kuin palaan salille. Viimevuonna kävin varmaan huimat kymmenen kertaa salilla. Tänävuonna tarkoituksena olisi päästä vähän suurempaan lukemaan. En tiedä miksi sinne on niin auttamattoman vaikea mennä vaikka nautinkin siellä olemisesta. 

Askel viisi:

Nesteytys ja syöminen! Olen taas palannut ahkeraan vedenjuontiin. Vanha kunnon 'tuttipullo' on taas päässyt viereeni, jopa sinne sohvalle. Olen lipsunut taas nesteytyksessä niin pahasti, että voin jatkuvasti pahoin. Kyllä se taas tästä. Tätäkin kirjoittaessa on mennyt kohta jo puolilitraa! Sitten paluu tuohon syömiseen. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana syönyt maksimissaan kaksi kertaa päivässä. Se voi kuulostaa vähäiseltä tai paljolta, lukijasta riippuen. Itselle se kuulostaa normaalilta, mutta samalla tiedostan ettei se tee hyvää keholleni. Kahdentoista tunnin välein syöminen ei ole millään saralla normaalia tai terveellistä. Olen huonoilla valinnoillani vahingoittanut jo kehoani tarpeeksi. Suolistoni kramppailee niin pahasti, että huudan ja itken sängyllä, koska kipu ei lopu. Saatan saada niin voimakkaita kipukohtauksia, etten usko selviäväni edes hengissä. Siksi tämä on kohdista kaikkein tärkein, jotta saan palautettua kehoni jälleen normaalitilaan. 

Olen myös vähentänyt kahvin juontia. Saatan illalla tajuta, etten ole juonut kupillistakaan. Ennen join vähintään kymmenen kupillista kahvia päivässä, työpäivinä jopa enemmän. 

Askel kuusi:

Lepo! Pitäisi saada rakennettua kunnollinen unirytmi. Epäsäännöllinen vuorotyöni häiritsee unirytmiäni jatkuvasti. En vain voi herätä joka aamu kahdeksaksi, sillä joskus pääsen vasta yhdeltä yöllä. Olen yrittänyt herätä iltavuoro päivinäkin viimeistään puoliltapäivin. Kaikesta huolimatta olen kokoajan väsynyt. Elämässäni ei ole minkäänlaista rytmiä. Aamuvuoroihin herään aikaisimmillaan puoli kahdeksalta, joskus nukun päivä kolmeen. Kaikkein vaikeimmin selätettävä ongelmani on kuitenkin erittäin pahalaatuinen nukahtamisongelma. Vaikka olisin valvonut puolitoista vuorokauta, en silti saa unta ennen aamu neljää. Ehkä tämäkin alkaa viimein parantua tässä koko ruumiin ja mielen puhdistusprojektissa.

Askel seitsemän:

Elämästä nauttiminen! Kaikki kuusi muuta askelta johtavat tietysti seitsemänteen. En koe että yrittäisin rajoittaa elämääni näillä. Päinvastoin. Näiden askelten avulla pystyn viimein alkaaman nauttia elämästäni, sillä ne takaavat minulle paremman olon. Liikkumattomuudella ja roskaruualla pahoinpidelty ruumiini ansaitsee viimein taas huolenpitoa ja rakkautta. Uskon (kuten joka vuosi...) että tänävuonna aloitan taas onnistumisen epäonnistumisen sijaan! Tästä alkaa taas samanlainen hyvän olon vuosi kuin 2016 oli! Kerron teille sitten taas elokuussa miten olen epäonnistunut kaikessa.  

Ja koska tässä kaikessa on pinnanalla todellisena tarkoituksena oma pinnallisuuteni ja itsetuntoni kohottaminen paremman ulkomuodon hankkimiseksi, lisää jälleen aloituskuvan kehostani. Kehosta, jota yritän jälleen muokata mieleisekseni. En ole lainkaan ylpeä siitä miltä näytän tällä hetkellä, olen palannut taas lähtöpisteeseen. Olen menettänyt kaikki muut paitsi käyttölihakseni ja olen taas löystynyt. 

 

Kesäkuu 2016, tammikuu 2017 ja tammikuu 2018

Vaikka selkeää takapakkia on tehty niin tästä on vain suunnattava leuka pystyssä eteenpäin! Jos pääsisin seuraavan kolmen kuukauden aikana edes takaisin viime tammikuun mittoihin niin olisin onnellinen. Tervetuloa jälleen seuraamaan elämäntaparemonttiani. Uskon, ettei tämä jankkaus ole ihan lähivuosina loppumassa. Näin ollen toivotan viimein tervetulleeksi projektini toisen vuoden! 

Kehno vuosi taiteilla

Vuosi 2017 ei ollut oman taiteellisuuteni huippuvuosia, ei sitten laisinkaan. Tuntuu kuin en olisi saanut ensimmäistäkän työtäni valmiiksi. Ihan kuten kaikki muukin niin jäi viimevuonna(kin) piirtelyni hyvin vähäiseksi. Siveltimiini en tainnut edes koskea. Piirtäminenkin valitettavasti on taito, joka ei parane odottamalla. Mitään suurta taiteellista läpimurtoa ei tule harjoittelematta. Tuntuu kuin olisin vain vajonnut taas alemmas pystyvyydessäni ja menettänyt vähätkin taiteelliset lahjani. Ärsyttää, sillä haluaisin olla parempi. Olen unohtanut täysin tietyt tekniikat. Tuntuu kuin heittäisin jotakin hukkaan, vaikken koskaan ole yltänyt esikuvieni tasolle. Jotenkin vasta ihan loppuvuodesta aloin taas keskittyä piirtämiseen. Vietin taas tunteja teekupposen äärellä vedellen hajanaisia viivoja paperille. Myönnän pahimman paheeni olevan kärsimättömyys. Jos epäonnistun vähääkään niin luovutan samantien ja kuva jää ikuisiksi ajoiksi vain viivoiksi vihkooni.

Aloin viimevuonna taas harjoittelemaan taustojen tekemistä. Haluaisin niin kovasti osata tehdä pieniä yksityiskohtia, joihin katse jää kauneutensa takia viipymään, mutta ei. Piirroksissani heijastuu usein omat tunnettilani. Ylhäällä olevan kuvan taisin piirtää joskus alkuvuodesta. Olin aivan loppuunpalanut, koska pikkujoulukiire töissä jatkui suoraan alkuvuoden kiireeseen, eikä vapaatunteja paljon herunut. Alemman kuvan on toinen alkuvuoteni piirros, jonka sain edes jotenkuten valmiiksi. Koko alkuvuoden olin sitten muutenkin melkein piirtämättä.

***

Elokuussa nostin taas kuukausien jälkeen kynäpakkini laatikosta ja aloin leikitellä väreillä. Sen jälkeen aloinkin taas tasaisesti kaivella taas vihkoa esiin ja kokeilla luoda paperille jotakin uutta. 

Aloin taas keskittyä ihmisiin ja pieniin yksityiskohtiin. Ihmisten piirtäminen on ainoa alue, joka ei tunnu vieraalta. Viimeaikoina olen alkanut keskittyä hiuksiin ja haaveenani olisi taas jaksaa treenata monimutkaisempia vaatteita, jotka olivat aikanaan suuri intohimoni. Toinen suuri tavoitteeni on kasvojen treenaaminen. Kuten voitte huomata niin kaikilla hahmoillani on sama tyhjä katse ja muutenkin täysin ilmeettömät kasvot. Sen lisäksi tietysti tarvitsen kärsivällisyyttä joskus piirtää työni loppuun...

***

Tämä työ on vuodelta 2013. Viimevuoden lopulla päätin alkaa uudelleenpiirtämään sitä. (Sekin jäi yllättäen hieman kesken...) Aloin aluksi kopioida piirrosta tarkastikin, mutta jossain vaiheessa tajusin, ettei se ole oikea tyyli tehdä tätä työtä. Tyylini on muuttunut vuosien varrella sen verran kuitenkin, ettei se tuntunut enää yhtään omalta. Tämä on sellainen työ, jonka haaveilen saattavani loppuun piakkoin. Tätä kirjoittaessa minulle itseasiassa iski vastustamaton halu saattaa edes yksi viimevuotinen projektini loppuun asti!

Näiden kuvien ahdistuneisiin ja keskeneräisiin tunnelmiin päätän tämän postaukseni. Siirryn nyt taas kynän jatkoksi nauttimaan vielä kahdesta vapaaillastani. Ihania pakkaskelejä kaikille!

Kurkistus vuoteen 2017

Ajattelin, että vielä yhden postauksen ajan voisin muistella millainen oli hetki sitten päättynyt vuotemme. 2017 ei antanut elämälleni mitään uutta, en oppinut mitään, en kasvanut ihmisenä. En muuttanut ruokailutottumuksiani, en kuntoillut riittävästi, en ollut millään tapaa parempi ihminen kuin ennenkään. Silti se oli ihan hyvä vuosi.

Koska vaihdoin puhelimeni viime elokuussa niin jouduin kokoamaan tämän postauksen koneelleni tallennetuista kuvista, jotka ovat siis varmasti suurissa määrin jo kertaalleen blogissani käytettyjä, pahoittelut siitä. Vaihdoin tosiaan koneenkin, jolloin siirsin vain tärkeimmät kansiot tähän uudelle. Oli ehkä vale sanoa, ettei viimevuosi muuttanut mitään kun olen näemmä loppuvuodesta uusinut kaikki elektroniset laitteeni...

2017 -viimeinen esiintyminen

Tammikuusta ei jäänyt käteen melkein mitään mainitsemisen arvoista. Tammikuu oli tapansa mukaan ajatusten myrskyä kun aivot yrittävät ymmärtää, että taas olen kuluttanut vuoden elämästäni saamatta mitään aikaan.

Helmikuu oli selkeästi vuoteni taiteellisen heräämisen kuukausi. Muistan miten inspiraatio iski ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan, että vietin tuntikausia käsi kiinni kynässä. Helmikuussa oli tietenkin myös ystävänpäivä ja sain yllätykseksi siivotun kodin ja läjän mieleisiäni herkkuja. Helmikuu oli rakkauden kuukausi, miten sopivaa... 

Maaliskuu oli bilekuukausi. Muistan, että olin ulkona juhlimassa lähes jokaisena vapaapäivänäni. Jälkikäteen olisi pitänyt arvostaa tätä aikaa enemmän. Näin paljon ystäviäni, joita en tämän jälkeen enää oikeastaan edes tavannut. Maaliskuu sulki elämästäni yhden sivun ja elokuu repi sen kokonaan sijoiltaan. Silti hymyilen muistellessani näitä hetkiä.

Toukokuu oli omistettu ulkoilulle ja työystäville niille vanhoille ja nykyisille. Toukokuussa sain takaisin kauan sittten menetetyn ystävän taas hetkeksi. Toukokuu oli myös kovin kiireinen työn ohella. Kesän kiire alkoi jo lähestyä hirvittävää vauhtia.
Kesäkuussa otimme irtioton arjesta ja suuntasimme Lappiin. Se oli elämäni yksi parhaimmista viikoista ja maalasi koko kesäkuuni sateenkaarilla ja pilvihattaroilla.

Elokuu oli vuoteni taiteellisuuden huipentuma. Se oli myös omistettu pikkusiskoni paluulle suomeen.
Syyskuu oli omistettu kaikenlaisille koiratreffeille ja Akilekselle ylipäänsä. Ilmat olivat tarpeeksi viileät, mutteivät kylmät, jotta jaksoimme kävellä pidempiä lenkkejä. Oli täydellisiä kelejä pysähtyä välillä vielä avoinna oleville terasseille kahville.

Lokakuussa löysin uusia ystäviä erilaisten sattumien kautta. Tämän uuden porukan kautta lähdimme lähes tuntemattoman tytön kanssa katsomaan Uniklubia paikalliseen yökerhoon. Se teki koko lokakuustani unohtumattoman. Näin nuoruuteni suosikkibändin ensimmäistä kertaa livenä ja sain uuden aivan korvaamattoman ystävän. Lokakuu oli siis täysin omistettu lämpimille juomille, rauallisille koti-illoille ja lukemattomille tunneille uusien tuttavieni kanssa.

Marraskuu... Se oli varmasti koko vuoteni paras kuukausi, jos kesäkuun alkua ei lueta mukaan. Vietimme pidennetyn viikonlopun mökillä, jossa uskalsin ensimmäistä kertaa antaa Akileksen juosta vapaana metsässä. Ilokseni jokailtaiset sisäpihatreenimme ovat tuottaneet tulosta ja koira oikeasti palasi luokseni aina pyynnöstä. Tuo viikonloppu oli pelkkää pumpulipilveä muutenkin. Mökillä arki pakenee ja kaikki arjen pienet riidat jätetään taakse. Loppuvuodesta syvensin myös suhteitani uuteen kaveriporukkaani ja vietinkin loppumattomasti aikaa heidän kanssaan. Tutustuin taas lähemmin myös työkavereihini, jotka työskentelevät eri osastolla lähtiessäni hyvin extemporesti juhlimaan halloweeniä heidän kanssaan.

Joulukuussa hiljennyin taas ja vetäydyin omaan kuoreeni. Joulukuu oli työn suhteen rankempaa kuin mikään aiempi joulu. Vietin enemmän aikaa työpaikallani kuin kotona. Uuden vuoden aaton koittaessa tunsin olevani jo aivan loppuun kulutettu. Vietin kuitenkin uudenvuoden pitkäaikaisimman ystäväni kanssa, jonka olen lähestulkoon menettänyt opiskelumaailmaan. Se teki ehkä vuodenvaihteestani parhaimman koskaan.

Kun kerään kaiken tähän niin huomaan, että sain yllättävän paljon upeita kokemuksia vuoden aikana. Vuoteen mahtui ilon lisäksi myös paljon surua, jotka olisin mielelläni jättänyt kokematta, mutta jotka olivat kai välttämättömiä elämisen kannalta. Tässä oli pieni kurkistus yhteenveto viime vuoteeni. Ehkä tänävuonna saan taas kerrytettyä muistoja, jotka saavat minut hymyilemään. Koko tämän viikon olen maannut kotona hirviömäisen flunssan kourissa, huomenna kutsuu taas paluu työelämään, melkein viikon tauon jälkeen. Uusi vuosi, vanha Laura. Ajattelin tehdä vielä postauksen vuodestani piirrosten muodossa, jos vain löydän tarpeeksi kuvia, jotka olisivat julkaisukelpoisia.

Mahtavaa vuoden alkua kaikille!