Latvatontun tarina

Näin jouluaaton kunniaksi
haluan kertoa teille tarinani Herra Latvatontusta.

Minulle joulu ei ole koskaan ollut uskonnollinen juhla. Joulussa on kyse perinteistä ja perheestä. Yhdessäolosta, pelaamisesta ja syömisestä. Latvatonttu edustaa tätä kaikkea. Tarkkaavaisimmat ehkä huomasivat eilisestä postauksestani, että minijoulukuuseni latvaa ei korista tähti vaan tonttu-ukko, joka istuu latvassa. En itseasissa edes tiedä mistä tämä perinne on vanhemmilleni rantautunut, mutta kun olimme lapsia niin tähden vieressä istui aina pieni tonttu, joka äitini mukaan valvoi meitä. Viime vuonna kun vietimme avopuolisoni kanssa ensimmäistä joulua yhteisessä kodissa niin ilmoitin haluavani oman latvatontun enkä tähteä. Siitä alkoi suuri tonttumetsästys. Poikaystäväni ehdotteli tonttua toisensa perään ja kerran sattumalta törmäsimme tähän, joka koristaa kuustamme. 

Tonttu on kuitenkin sen verran kookas tapaus, että emme halunneet rasittaa kääpiökuustamme enää tähden läsnäololla. Päätimme yhdessä, että tonttu on nyt meidän latvatähtemme. En tiedä mitä tapahtuu, jos joskus päätämme ostaa oikean kokoisen kuusen, mutta sen tiedän, että herra Tonttu saa istua aina latvassa. Tarina ei ole kummoinen, mutta jotenkin se symbolosoi minulle joulua. Latvatontun läsnäolo muistuttaa minua aina niistä perhejouluista lapsena. Yhteisistä kuusenkoristeluhetkistä siskojeni kanssa ja siitä miten katselin aina sitä pienen pientä tonttua latvassa ja se kertoi minulle enemmän joulusta kuin koko kuusi yhteensä. 

Tämän kertomuksen saattelemana toivotan kaikille oikein ihanaa jouluaattoa! 

ps. oma latvatonttuni on sen verran sokeaa sorttia, että se ei välttämättä ole kykenevä tarkkailemaan ketään. 

Joulu on jo ovella

Blogi auki, toinen kuppi kahvia viereen ja päästän ajatukseni viimein jouluun. Olen vältellyt koko juhlan ajattelemista jo kuukauden. Tämä joulukuu on tuntunut kiireisemmältä kuin mikään muu joulukuu elämäni aikana. Olen paiskinut töitä aamusta iltaan, odottaen loppuunpalamista. Enää on edessä jouluaaton rutistus, jonka jälkeen pääsen viimein joulupöytään herkuttelemaan. Joka vuosi totean, ettei tämä kulutuskaaos ole minua varten. Joulukoristeet ja -kuusi pääsivät esille vasta eilen. Lahjat ostin 21. päivä. Eilen ajoin n.300km viedäkseni kummityttöni lahjan kerrankin ajoissa perille, sillä postiin raahautuminen osoittautuu joka vuosi yhtä haasteelliseksi suoritukseksi. Oli ihanaa vain unohtaa ajatukset, pakata koira takapenkille ja lähteä ajamaan. Tänään olisi tarkoitus suorittaa joulusiivous loppuun ja hankkia vielä viimeiset lahjat. Huomenna on herätys ennen kuutta ja siirryn siitä varmistamaan, että muiden joulu sujuu stressittömästi valmiin ruokapöydän äärellä. 

Olen ajautunut univaikeuksieni kanssa yhä syvemmälle, sillä olen työskennellyt hitonmoisen paineen alla kahden kuukauden ajan. Kun on joka päivä aamusta iltaan töissä ei oikein jää sijaa levolle. Koko keho on huutanut armoa viimeisen kahden viikon ajan. Nyt sain tarvitsemani pari vapaapäivää, joiden avulla voin vain valmistautua jouluun. Päätimme avopuolisoni kanssa, että tänävuonna emme osta yhtään jouluruokaa kotiin, mutta hoidamme tänään kaikki ostokset, joiden avulla selviämme pyhien yli liikkumatta kotoa. 

Minijoulukuusemme ja lahjakasa sen ympärillä kertoo, että huomenna on jouluaatto. Silti ei tunnu siltä yhtään. Jotenkaan joulumieli ei vain löydä minua, vaikka yrittäisin sitä hakea. Punaiset tyynyt sohvalla ja punainen joulupöytäliina kertovat minulle eri tarinaa kuin ajatukseni. Ainoa asia mitä kaipaisin kovasti on lumi. Harmittaa, että näyttäisi taas tulevan musta joulu. Olin aivan innoissani sen viikon ajan kun oli lunta ja pakkasta. No ehkä alkuvuodesta taas. Ensimäistä kertaa yhteisolomme aikana keksin oikeasti mitä ostan miehelleni joululahjaksi! Tämä on neljäs joulumme yhdessä. Niin kauan kesti miettiä jotain muuta kuin hajuvesipulloa ja viskiä. En tiedä olenko tänävuonna kuunnellut tarkkaavaisemmin vai johtuuko se siitä, että olemme asuneet jo jonkin aikaa yhdessä ja olen ehtinyt huomata mitä hän ehkä tarvitsisi, vaikkei sitä sano ääneen. 

Olisin ehkä kaivannut kiireetöntä joulua, mutta huomenna on edessä 10 tunnin työvuoro, jonka jälkeen pitää kiiruhtaa kotiin käyttämään koira ja käymään suihkussa, puhumattakaan laittautumisesta ja kiiruhtamisesta anoppilaan joulupöytään. Tämä on ensimmäinen vuosi kuin pääsen töistä niin aikaisin, että kerkeän heidän kanssaan viettämään joulua! Olen siitä aika innoissani, sillä he ovat myös perhettäni ja haluan olla osana hedänkin jouluaan. 25. suuntaamme minun vanhemmilleni juhlistamaan joulua, he ovat tänäkin vuonna siirtäneet joulupäivällisen sinne. On uskomatonta ajatella, että tämä on jo kolmas joulu kun en asu perheeni luona. Tiedän, että monista se kuulostaa niin vähältä ajalta, mutta minun on vieläkin vaikea käsittää sitä, että rakennan joka päivä sitä omaa elämää, josta haaveilin niin monien vuosien ajan. 

Ihanaa ja rauhallista jouluanaikaa itse kuullekkin! Muistakaa syödä hyvin ja muistakaa, ettei tässä kaikessa ole kyse siitä kenellä on hienoimmat koristeet ja parhaat lahjat. Tärkeintä on yhdessäolo ja rakkaus, joka ympäröi. Toivon, että minun puuttuva joulumieleni löytää ne ihmiset, joille joulu on vaikeaa aikaa. Haluan, että jopa te, jotka ette voi viettää joulua perheidenne kanssa syistä tai toisista, löytäisitte jonkun ihmisen, joka jakaa joulun kanssanne tavalla tai toisella. Voimia niille ihmisille, jotka taistelevat vaikeiden asioiden parissa, loppujen lopuksi joulukin on vain päivä muiden joukossa. Älkää ottako siitä stressiä. Rakkautta kaikille. 

Läpikulkumatkalla

Nämä synkät ja viileät marras-joulukuun yöt saavat aina mileni ajelehtimaan kaikkiin elämän merkityksiin. Tällä kertaa olen useasti huomannut pohtivani taas samaa asiaa, ihmiset matkamme varrella. Me tapaamme paljon ihmisiä elämämme matkalla. Osat juurtuvat siihen psyvästi, jotkut tapaat vain kerran ja osa käy vain tuomassa elämääsi jotain ja katoaa ajanmyötä. Haluankin nyt jakaa käsitykseni näistä muutamasta läpikulkijasta kanssanne.

Ohikiitävät tuttavukset;

Ohikiitävät tuttavukset ovat heitä, joita et oikeasti koskaan edes tuntenut. Hän saattoi olla henkilö baarissa/bileissä, jonka kanssa viihdyit ja saatoit jakaa teitä yhdistäviä elämänkokemuksia, kenties jopa niitä kaikkein rankimpia. Hän ymmärsi sinua täysin ja sinä häntä, teillä oli syvä yhteys. Muttet oikeasti edes muista hänen nimeään, saatikaan miltä hän näytti. Jos törmäät häneen enää ikinä tuskin muistat edes sano 'hei'. Kenties se oli joku ystäväsi kaveri, jonka kanssa vietit kiusaantuneita hetkiä ja lupasitte moikata jos tavataan. Nämä henkilöt eroavat kuitenkin tuntemattomista ihmisistä siten, että sinä saatat huomata ajattelevasi heitä joskus. Miettien mitähän hänelle mahtaa nykyään kuulua. Menikö elämä sittenkin parempaan suuntaa. Ohikiitäviltä tuttavuksilta tuskin jää elämääsi muuta kuin kokoajan hiipuvia muistijälkiä siitä miten joku joskus kuunteli kertomuksesi ilman mitään ennakkoajatuksia.

Ne, joista jää jälki;

Nämä ihmiset ovat hetkittäisiä tai vuosien ystäviä, mutta tarinan loppu on aina sama, välinne hiipuvat ajallaan. Nämä henkilöt ovat mielestäni elämämme kaikkein merkityksellisimpiä henkilöitä. Sinä tarvitset heiltä jotakin ja he sinulta. He luovat tarkoituksen jollekin asialle. Kantavat sinua eteenpäin ihmisenä ja muovaavat sinusta sen ihmisen, jota kohti vaellat koko ajan. Kyllä. Nämä ovat entisiä seurustelukumppaneita, kesäromansseja, ystäviä kouluajoilta, vanjoha työkavereita joiden kanssa olit läheinen ja ihan vain ystäviä, joiden kanssa välit lopulta hiipuivat. Näistä kaikista jää meihin jäljet, osasta syvemmät ja joistakin vain pieni pintanaarmu. He saattavat ilmestyä elämääsi juuri silloin, kun et edes tiedä tarvitsevasi heitä. He pureutuvat sydämeesi tiukasti ja ohjaavat sinua johonkin suuntaa. He ovat silti mukana vain tietyn matkaa. Kun olet oppinut heiltä sen mitä sinun tarvitsikin, saanut heiltä sen mikä kantoi sinua eteenpäin sen ajan, sitten he poistuvat. Tuskin koskaan kokonaan, vähintäänkin ajattelet usein aikoja heidän kanssaan, mutta välinne eivät koskaan palaa ennalleen. Et voi ikuisesti rakastaa heitä kuten joskus. Sait heiltä tarvitsemasi opit ja he sinulta.
Minulla on vain pari ihmistä, jotka poistuessaan jättivät syvät arvet ja kultaiset muistot. Monista jäi muistoja, hyviä ja huonoja. Ne muutavat olivat parhaita ystäviäni joskus. He kuulivat salaisuuteni ja tunsivat minut täysin. Silti he olivat läpikulkumatkalla, he antoivat minulle tarvitsemani. Se saattoi olla rohkeutta, rakkautta, itsetuntoa, pelastusta, vajoamista, melkein mitä vain. Ilman heitä en olisi kuitenkaan pystynyt siihen elämään mitä elin heidän kanssaan. Kaipaan heitä kaikkia omalla tavallani, joidenkin lähtöä suren usein, joidenkin en koskaan, koska tiedän saaneeni heiltä jonkin tarkoituksen. Jotkut tuntuivat vain jääneen kesken, olisi ollut vielä niin paljon opittavaa. Kun menettää jonkun ihmisen on vaikeaa ajatella, että näin oli tarkoitettu. Myöhemmin se on paljon helmpompi nähdä, kun saa etäisyyttä asioihin tajuaa sen, että heillä oli tarkoitus elämässäsi, kun tarkoitus on täyttynyt niin on vaikeaa enää löytää yhteistä säveltä. Kaikkea hyvää teille kaikille.

Ikuisesti tässä;

Nämä ihmiset tuntuvat olevan nykymaailmassa hyvin harvinaisia. He ovat koko elämänsä loppuun asti sinun. Itse en ole koskaan oikein uskonut loppuelämän kantavaan rakkauteen. Tottakai toivoisin sen olevan totta, mutta ihmiset muuttuvat. Sama pätee ystävyyssuhteisiin. Mitä enemmän vuosia kerrytän, sitä paremmin sen huomaa, että kiinnostuksenkohteet muuttuvat ja ne asiat mitkä yhdistivät vähenevät. Silti täytyy olla olemassa niitäkin, jotka ovat vuodesta toiseen rinnalla, he eivät poistu. On jotain, joka yhdistää ikuisiksi ajoiksi. Heidän läpikulkumatkansa elämässäsi jäi pysyväksi seikkailuksi jonkun tietyn asian takia. En koe edes perheen pakottamalla olevan tällainen suhde. Tietenkin toivon sitä omalle kohdalleni, mutta olen hyvin läheltä seurannut miten perhe ei aina ole se vahvin kiinteys elämässä, sillekin on rajansa ja se voi katketa. Toivon vielä löytäväni ainakin muutaman ihmisen, jonka saisin pitää ikuisesti vierelläni, ilman että välit vaikenisivat tai lopulta unohtuisivat kun et vain keksi enää mitään tarpeeksi isoa mistä puhua.

Tiedän tekstin olevan hieman hajanaista ja vaikealukuista, toivon silti, että saitte kiinni tästä ajatuksesta. Kello on liian paljon ja tunteja vuorokaudessa liian vähän. Oikein hyvää joulukuuta kaikille Ja onnea blogilleni, joka vietti kolmevuotispäivää marraskuun 13pv. Toivoisin jaksavani aktivoitua, mutta ajatukseni ovat niin sekaisin tällä hetkellä, enkä oikein tiedä mihin suuntaan blogiani lähtisin ajamaan. Viimeiset kolme vuotta tämä on ollut aikamoista sekametelisoppaa, kuten oma mielenikin. En tiedä pitäisikö minun saada jokin tietty punainen lanka tänne vai jatkanko vain fiilispohjalta kuten aiemminkin. Toisaalta taas en tiedä onko elämässäni mitään niin pysyvää ja muuttumatonta mielenkiinnonkohdetta, josta saisin kirjoitettua useammin kuin kerran vuodessa. No näihin yöllisiin pohdintoihin päätän tämän postaukseni.