Sanoja yksinäisyydestä

Yksinäisyys on pelottava ääni sun korvassa, se kuiskii miten kukaan ei halua, kukaan ei välitä. Se iskee aina silloin kun sä et haluaisi olla yksin. Kun on menossa riita ja tarvitsisit vain jonkun joka hymyilis ja olis normaali, nauttis lounaan sun kanssa ja sä ajattelisin, että elämä jatkuu. Sen sijaan löydät itsesi ajamasta kilometrin kilometrin jälkeen. Poltat liian monta tupakkaa ja mietit, että mitä jos vain painaisit kaasua ja jysäyttäisit tuon kaiteen läpi. Jäisikö kukaan sen suuremmin kaipaamaan, kun ei sun seurasi kelpaa muutenkaan. Hänen viimeisiksi sanoikseen jäisi "haista vittu". 

Ajatus on pelottavalta tavalla kutkuttava. Se on sen yksinäisyyden lisäksi varjomainen masennus, se löytää sut kyllä. Varsinkin kun olet yksin, et voi mennä kotiin. Kotona on seinät, joita on tuijoteltu jo liikaa. Mikään ei maistu miltään, eikä kukaan vastaa viesteihin. Pakko ajaa ja laittaa viestiä jokaiselle tuntemalleen ihmiselle, tunteakseen, että jollain on aikaa sulle. Joku haluaa vielä tavata ja pelastaa sut siitä kuilusta jonka partaalla huudat katkeruudesta. Yksinäisyys on salakavala ja se löytää kenet tahansa mistä tahansa. Sitä ei voi juosta pakoon, eikä sen kohtaaminen tee sitä helpommaksi. On vain etsittävä joku, joku jolla ois muutama minuutti aikaa todistaa se tunne vääräksi. Pelastaa sut hyppäämästä siihen kuiluun, 

Koska ei sulla ole mielenkiintoa selvittää asioita, haista vittu. 
~laura marie

Juhannus ja toteutuneita haaveita

Tältä näytti juhannus mallia 2016. Kalastin pitkästä aikaa. Vietin ihanan illan poikaystävän kanssa vain pelaillen pelejää ja nauttien olutta. Toisen illan vietimme myös siskoni ja hänen puoliskonsa kanssa. Nautimme meri-ilmasta ja söimme aivan liikaa, pelasimme pelejä ja vain olimme iloisia elämästä. Tämä oli itseasiassa elämäni ensimmäinen juhannus, joka sisälsi alkoholia ja sekin kohtuudella, olin ihan yllättynyt tajutessani kyseisen faktan.

Elämäni näyttää muutenkin ihan hyvältä nykyään. Yhtenä päivänä istuin lattialla suihkunraikkaana työpäivän jälkeen. Keitin kupillisen kahvia, otin pari siivua vesimelonia ja laitoin musiikin täysille. Istuin vain siinä ja nautin positiivisesta fiiliksestä, joka suorastaan leijui ympärilläni. Minulle iskee muutenkin ihan omituisissa paikoissa ja hetkissä valtava positiivisuus aalto. Saatan seistä pihalla tihkusateessa ja yhtäkkiä se vain valuu minuun, en voi lakata hymyilemästä ja mietin miten hyvää elämä on nykyään.
Vietin 28.6 myös 20vuotis syntymäpäiviäni, töissä. Olen silti ylpeä kaikesta mitä olen tässä kahden vuosikymmenen aikana saanut aikaan. Olen kasvanut ja alkanut ottaa vastuuta enemmän elämästäni. Vieläkin minulla on sumuisia jaksoja, tälläkin hetkellä. Se vain tarkoittaa sitä, etten oikein saa asioita hoidettua, mutta ne eivät enää vedä minua alas kuten ennen. Saatan olla kiukkuisempi kuin yleensä, mutta ajattelen silti, ettei elämä ole aivan surkeaa. Sitten kun sumu hälvenee, asiat alkavat mennä oikeille raiteilleen ja saan taas kiinni elämästä ja myös kaiken tärkeän hoitamisesta. Sumussa vain painan väkisin eteenpäin.

Tuntuu melkein kummalliselta, mutta olen saavuttanut nyt lähes tulkoon kaiken, josta olen nuorempana haaveillut. Olen onnellinen ja olen haalinut kaiken vähäisen maallisen itselleni, jota olen halunnut, olen valmistunut koulusta ja minulla on takana kahden vuoden työkokemusta jo ja haave, jonka toteutumisesta kerron pian. Ainoa asia on se, etten vielä ole löytänyt omaa sisäistä rauhaani, en ole täysin vapaa masennuksen kahleista, mutta olen edennyt siinä niin paljon, että uskon iän karttuessa senkin selkenevän. Tavallaan tämä kaikki pelottaa minua, nyt täytyy keksiä uusia kiinnekohtia, uusia haaveita. Toisaalta se kertoo minulle yhden aikakauden loppumisesta. Nyt olen vapaa menneisyyden haaveista ja valmis etenemään kohti uusia unelmia. Vaikka olen kokenut elämässäni kaiken laista en katso taaksepäin surren. Jokainen askel toi minut tähän hetkeen.

Pian hän on siellä, viimeaikaisin suurin haaveeni, eli oma koiranpentu. Omaksi syntymäpäivälahjaseni rohkaistuin viimein ja soitin kasvattajalle. Viime sunnuntaina vietin kaksi tuntia vain ihaillen koiranpentua, joka on oleva elämänkumppanini toivottavasti hyvin monet vuodet. Olen vuoden verran punninnut ajatusta pennusta tosissani. Olen vakuutellut poikaystävääni, että saisin ottaa koiran. Olen opetellut pennun koulutusta ja ottanut vanhempieni ja siskoni koiria hoitoon. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että elämäni tulee kääntymään päälaelleen. Hänestä tulee elämäni kiinnekohta, minusta riippuvainen elämä, jonka vuoksi olen valmis uhraamaan osan elämäntyylistäni. Uskon, että koira voi täyttää sen pienen tyhjän kohdan sisälläni, jota kutsun yksinäisyydeksi. Kun en enää koskaan ole oikeasti yksin eivät ehkä seinät kaadu päälle. En murehdi sitä, ettei minua taaskaan kutsuttu mukaan mihinkään. Hän on syyni pysyä kotona ja mahdollisuuteni karsia turhan kaipuun entiseen sosiaaliseen elämääni. 

sun pitää kestää kuumuutta,

 jos aiot onnistuu mun kaa sul ei oo tasasta, 

mä synnyin vuoristoradassa