torstai 17. maaliskuuta 2016

Valaistumisia ja ruokapäiväkirjoja, ehkä vähän masua

Tiedättekö, minulle taphtuu sellaisia omituisia "valaistumisen" hetkiä aina aivan omituisissa tilanteissa. Esimerkkinä tänään, juuri äsken. Päätin käydä kokeilumielessä vilkaisemassa Hansakorttelin uutta K-markettia ja hainkin tavanomaisen kauppani sijaan ruokaostokseni sieltä. Uutuuden karheutta oli vielä ilmassa, kaikki oli jotkenin niin siistiä, mutta se ei liittynyt valaistumiseeni mitenkään. Koin sen kun suuri lauma niin sanottuja hansateinejä marssi sisään ostamaan jotain tavanomaista energiajuomaa tai vastaavaa. Huomasin yhtäkkiä olevani se ihminen, joka tekee ruokaostoksia kauppakeskuksen lähikaupassa.

En usko, että tämä on monelle mitenkään ihmeellinen asia. Minähän asun kuitenkin aivan tämän keskuksen tuntumassa. Mutta minulle se oli, en ollut vieläkään kunnolla sisäistänyt sitä asiaa, että todella asun keskustassa ja tämä on elämääni, sitä arkipäiväistä elämää, jota joskus ehkä nuorempana saatoin jopa hieman ihailla. Olen siis tosiaankin kasvanut pienessä taajamassa, jossa oli tasan yksi lähikauppa ja sen kaikki kolme myyjää melkein tunnettiin jo ja tiedettiin missä heidän vanhempansa asuivat ja minkä ikäisiä heidän lapsensa olivat. Joka kauppareissulla siinä 10 neliömetrin kaupassa törmäsi johonkin tuttuun. Kaupungin keskustassa kävin ensimmäistä kertaa itsekseni n. 10 vanhana kavereiden kanssa ja seuraava reissu taisikin muutamaa leffareissua lukuunottamatta odottaa sinne yläasteikään. Siellä käytiin lähinnä ostamassa vaatteita ja hieman vanhempana sinne mentiin tappamaan aikaa ja ostamaan roiskeläppäpitsoja, joita lämmiteltiin salaa stockkan vessassa. Se oli joskus omalla tavallaan pyhää, vähän kadehtien katseltiin niitä ihmisiä, joille siellä oleminen oli arkipäivää. Se oli työmatkan varrella tai tosiaan niitä ruokaostoksia varten.

Hassua olla nyt se ihminen. Vaikka olen vuoden asunut jo keskustassa niin oma asuntoni sijaitsee tosiaan pienen kävelymatkan päässä jo hieman kauempana ydinkeskustasta. Vaikka olenkin jo monta kuukautta punkannut poikaystäväni asunnossa, jossa viikonloppuisin yökerhojen meteli ei hiljene ennen aamua, en ole sisäsitänyt asiaa. Kuten sanoin minulle tapahtuu omituisia valaistumisia omituisissa paikoissa. Nyt olen hieman itsekseni saanut pohdittua ja sulateltua tätä asiaa. Halusin vain avautua teille pienen maalaissielun kaupunkilaistumisesta.

Tämän lisäksi voisin vielä jauhaa teille miten voin nyt. Olen päässyt eroon piinaavista päänsäryistä, mutta työpaikan virkistysjuhlissa kokelemani karting jätti jälkeensä paljon mustelmia ja taas kerran käyttökelvottomaksi tulehtuneen vasemman hauislihaksen. Päätin silti tätä uhmatenkin mennä tänään vielä illalla salille. Ehkä keskitynkin vain jalkoihin tänään. Diettini on lipsunut pelottavan paljon, mutta kävin juuri ostamassa jääkaapin täyteen salaattiaineksia, maustamatonta kanaa ja vähärasvaista jauhelihaa. En ilkeyksissäni ostanut edes tuolle toiselle tälläkertaa mitään herkkuvälipaloja, etten sorru maistelemaan niitä. Jugurtit ja hedelmät ovat pitkään olleet jääkaappimme vakionäkyjä, mutta nyt olen päättänyt opetella myös raejuuston syönnin, En ole ennen pitänyt siitä, muutaa olen töissä vähän yrittänyt maistella sitä varovasti ja voisin jopa nykyään syödä sitä. Sorruin jopa harvinaiseen herkkuun avocadoon! Rakastan sitä limenmehulla maustettuna ruisleivän päällä, mutta on se ehkä hieman tyyristä jokapäiväiseen käyttöön.

Päätin myös alkaa taas hieman seurata syömisiäni. Minulle tulee nykyisin kamala morkkis kaikista herkuista, mutta uskon niiden tuntuvan vielä kamalammalta kirjoitettuina! Vihaan ruokapäiväkirjan pitoa yli kaiken. Siitä tulee pahoja muistoja niiltä ajoilta kun äitini pakotti minua pitämään sellaista, kun en syönyt melkein mitään. Muistan sen ahdistuksen kuin näin kaiken kirjattuna ylös. Uskon silti, että nyt se on erilaista.. Suhteeni ruokaan on kuitenkin terveempi kuin silloin. Lisäksi päätin vastapainoksi merkitä myös liikkumiseni ylös niin voin sitten ahdistuksissani tukeutua siihen, tai saada liikunnanvähyydestäni lisää ahdistumisen aihetta, kuka tietää. Minulla on positiiviset fiilikset tästä ainakin vielä!

Ja ihan omaksi motivaatiokseni;


Myönnän, että ensimmäisen kuvan asento on vartalolleni edemmän eduksi kuin kuvan, jonka laitoin puolitoista kuukautta sitten. Kuvat ovat vähän huonolaatuisia ja mahassani on näköjään farkkujen jättämät painaumat, mutta jo näin puolentoistakuukauden jälkeen voin huomata muutosta vartalossani! Vatsani ja reisieni (jotka tässä tosin ovat piilossa kotilökäreideni suojissa) ovat huomattavasti kiinteämäät ja reisieni lihakset ovat palanneet. Tuntuu ihmeelliseltä, että vaikka en ole tehnyt suuria elämäntapamuutoksia. Salila kahdesti viikossa ja lähinnä jättänyt herkut ja turhat napostelut pois, koska ruokailutottumukseni ovat jo vuoden (mikä tosin saattaa auttaa tähän) olleet tällä maillilla. Kaiken tämän näkeminen ja varsinkin sen miten tunnen taas lihaksia, joiden luulin kadonneen iäksi, ilahduttaa minua suuresti. Alan ensimmäistä kertaa elämässäni lopettamaan kaikkia ruikutuksia isoista luistani ja ruumiinrakenteestani yleisesti pyöreänä. Alan uskoa siihen, että niillä pienillä päänsisäisillä muutoksilla on suuri vaikutus. Että se, ettei edes avaa sitä sipsipussia kun tekee mieli, niin on jotakin vaikutusta. ja vaikka nämä muutokset eivät ole suuria, eivätkä välttämättä edes näy teidän silmiinne, olen silti onnellinen.

Ihanan aurinkoista alkukevättä kaikille!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Mut unelma ei milloinkaan delaa

Voin sekä paremmin, että huonommin kuin koskaan aiemmin. 
Huinommin voin koska päänsärkyni ovat löytäneet aivan uudenlaisen kivun riesakseni. Olen nyt ollut kipulääkekuurilla, koska takaraivooni iskevä kipu on välillä jopa sokaisevan kivuliasta. Olen kärsinyt elämäni aikana monenlaisista päänsäryistä ja osaan jo aika hyvin tunnistaa mistä mihinkin kohtaan iskevä kipu on peräisin. Tämä säikäytti minut siksi, että en ole koskaan tuntenut tämän laista ja näin voimakasta hetkittäistä kipua. Se vetää aivan sanattomaksi. Aiheuttaja lienee stressin ja ylitöiden aiheuttama lihasjumi. Ehkä vain olen saattanut kroppani siihen pisteeseen, että pää ilmoittaa, että jotain on tehtävä. Näin ei voi jatkaa ikuisesti. Mutta nyt olen taas parempaan päin ja jatkan treenaamista toivoen, että lihasten vahvistuminen ja venyttely auttavat tulehduksen poistuttua.

Paremmin voin koska uusi parempi elämäntyylini on ottanut tuulta alleen. Vielä ei ole helppoa luopua kaikesta hyvästä ja repsahduksiakin on tullut. Viimeviikon rankka työputki veti kropan niin viimeisilleen, etten jaksanut kuin nukkua ennen ja jälkeen työvuorojen. Eilen palasin viikon tauon jälkeen salille ja voin myöntää, että se viikko tuntui loputtoman pitkältä. Tuntui hyvältä päästä taas treenaamaan. Sain viimein myös ensimmäisen pt tapaamiseni suoritettua ja sain siitä vain lisää puhtia. Aloimme luomaan minulle sopivaa treeniohjelmaa, huomioon ottaen kaikki nivelrajoitukseni. Olen enemmän innoissani kuin koskaan. Minusta tuntuu, että nyt on todellakin se hetki kun rakennamme loppuelämän kestävää hyvinvointiani.

Ruokailutottumukseni ovat kaikista pikku repsahduksista huolimatta parempaan päin.  Tietysti koko viimeviikko oli yhtä katastrofia, koska en vieläkään ole oppinut syömään kunnolla töissä ja kotona en jaksanut laittaa ruokaa. Silti jääkaappimme sisältö vaikuttaa jo nyt huomattavasti paremmalta kuin kaksi kuukautta sitten. Salaattiaineksia, hedelmiä, rahkaa, marjoja ja luonnonjugurteeja on lähes aina. Löysin viimein innostuksen erilaisiin siemeniin ruuassani ja olen taas jaksanut tehd smoothieita välipalaksi ja etsiskelen jatkuvasti uusia mielenkiintoisia, mutta terveellisiä ohjeita kokeiltavaksi. Kaiken lisäksi olen ylpeä siitä, että olen viimein oppinut syömään lähes poikkeuksetta aamupalan. Annoskokonikin muistuttavat jo enemmän aikuisen ihmisen kuin lapsen ruokamääriä.

Liikunta on myös auttanut nukkumiseeni joka on vuosien ajan  ollut hieman kyseenalaista. Nukahtaminen on ollut vaikeaa ja nouseminen vieläkin vaikeampaa. Uni oli katkottaista ja näin usein painajaisia, joiden jälkeen oloni oli vain normaalia kurjempi. Nukuin lähes joka päivä päiväunet, enkä silti ollut kunnolla levännyt. Nykyisin nukahdan nopeasti, enkä jaksa valvoa enää tuhottoman myöhään. Herään myös paljon vaivattomammin ja aikaisemmin kuin on minulla ollut tapana. Jaksan koko päivän paremmin kuin ennen. Olen myös huomannut välipäivinä levottomuutta. Jos en käy salilla tai ole ollut edes töissä on oloni hyvin rauhaton. Kaipaan kamalasti tekemistä päiviini. On pakko käydä vaikka puolentunnin kävelylenkki tai lähteä pariksi tunniksi ulos ihmisten ilmoille. Koko päivä tv:n edessä istuen tuntuu kidutukselta. Olen tästäkin tyytyväinen, tulee helpommin lähdettyä, tehtyä asioita ja tavattua ystäviä.

Rahankäyttökin on muuttunut, muttei suinkaan vähentynyt. Kaikki se raha, jonka käytin ennen baarireissuihin ja ties mihin turhuuksiin, joita en koskaan edes käytä, menee nykyään lähes poikkeuksetta jotenkin treenaamiseen liittyen. Silti en ole pahoillani niistä rahasummista. Tämä on se asia, jonka otan nyt tosissani. Ostan mieluummin treenivaatteita kuin baarivaatteita.

Jos otan tämän nyt tosissani on kesäkunto mahdollisempi kuin ikinä. minulla on ehkä kaksi kuukautta aikaa saada kroppani siedettäväksi, jotta voin ostaa shortseja ja nättejä mekkoja. Olen aika luottavaisin mielin tällä matkalla, vaikka tarkoitus on tietenkin, että elämä jatkuu näin myös kesällä ja sen jälkeen. Näen nimittäin tuloksia jo nyt. Olen saanut reisilihakseni takaisin puhumattakaan kaikista muisti pienistä ryhtiliikkeistä kehossani. Matkaa on vielä reippaasti, mutta vastuksena on vain oma mieli.

Minulla tuli muuten vuosi täyteen viime sunnuntaina siitä kun muutin omilleni. Ja voin valehtelematta sanoa, että tämä on varmasti ollut elämäni tähän mennessä paras vuosi! Olen saanut elämässäni aikaan lähes kaiken sen, jota olen itselleni lupaillut ja toivonut. Olen saanut paremmat välit jokaiseen perheeni jäseneen ja olen elänyt enemmän täysillä kuin koskaan, mutta tällä kertaa oman kehoni hyvinvoinnin rajoissa. Olen onnellinen ja voin viimein hyvin. Minulla on tavoitteita ja tiedän selkeämmin missä olen ja kuka olen, minkä puolesta taistella ja koska on hyvä hetki luopua jostakin itselleni epäterveellisestä asiasta. Olen kasvanut ihmisenä paljon ja tiedän selkeämmin millainen haluan olla. Takana on siis hyvä vuosi ja edessä vielä runsaasti samankailtaisia ja mahdollisesti parempiakin!

Toivotan näin ollen kaikille ihanaa perjantaita ja alkukevään odotuksia. Älkää koskaan antako periksi, älkääkä lannistuko huonoista päivistä, koska mikään mielentila ei ole pysyvää niin kauan kuin on tahtoa paremmasta! ♥