Olen monesti yrittänyt kirjoittaa. Miettinyt asioita, joita haluan sanoa ääneen. Silti sanat karkailee sormieni välistä, eivätkä löydä koskaan näppäimistön kautta ruudulle. Tyhjät sivut alkavat lähinnä ahdistaa. Kaikkialla. Tyhjiä blogikenttiä, puhtaita papereita ja koskemattomia taulukankaita. Yksi kalja siellä, yksi täällä. Pitkiä painostavia hiljaisuuksia, jatkuva tarve liikkua, tehdä ihan mitä vain.
Vuosi 2019 on ollut erilainen.
Olen pitänyt itseni jatkuvassa liikkeessä. Jos en ole tehnyt töitä olen ympäröinyt itseni ihmisillä ja täyttänyt kalenterini asioilla. Piilotellut itseltäni ja vältellyt ajatusteni lisäksi omaa kotiani. Koko alkuvuoden seinät ovat kaatuneet päälle, ei voi pysähtyä hetkeksikään, koska silloin jää jumiin.
Tänään on toinen päivä pysähdyksissä, vain minä ja ajatukseni. Rauhallinen hiljaisuus. Ei pakonnomaisia sanoja ja hiljaisuuden täyttämistä tyhjänpäiväisellä rupattelulla. Olen ollut niin väsynyt, että olen hädintuskin uskaltanut nukahtaa. Kaikesta tästä huolimatta en ole saanut aikaan yhtään mitään yli viiden kuukauden aikana.
Ensimmäistä kertaa kuukausiin minua ei pelota olla yksin hiljaisuudessa. En koe levotonta tarvetta paeta kaikkea. Tuntuu hyvältä kirjoittaa, en ole marraskuun jälkeen kirjoittanut tietokoneella riviäkään, se tuntuu ikuisuudelta.
Miksi on tuntunut niin vaikealta tehdä yhtään mitään?
Viimeaikoina olen kokenut taas ahdistusta yksinäisyydestä. En voi olla hetkeäkään ilman seuraa. Koen pakonomaista tarvetta olla jatkuvasti läsnä, jotteivät ihmiset unohtaisi tai hylkäisi minua. Yksinjäämisen pelko lymyilee kaikkialla. Luulin selvinneeni näistäkin tunteista iäksi, mutta vaikka mikään elämässäni ei ole muuttunut, niin huomaan niiden palanneen. Vasta nyt olen alkanut tiedostaa, että normaalin raja on taas ylitetty. Olen huomannut tulleeni rauhattomaksi, jos päivälle ei ole tiedossa yhdenkään ystävän tapaamista.
Eilen pistin puhelimeni pois kuudeksi ja puoleksi tunniksi. Olen addiktoitunut viesteihin. Päätin tehdä saman myös huomenna, ei kenenkään tarvitse olla aina tavoitettavissa.
Kaipaan piirtämistä ja maalaamista. Kaipaan pursuavaa inspiraation tunnetta. Päätin omistaa huomisen taiteille.
Päätin, että huomenna hengitän ja katson pitkään peiliin. Kysyn itseltäni kuka olen ja rauhoitun. Pysäytän sen hirmumyrskyn, joka riehuu sisälläni vaatien liikkumaan alati.
