Vuosi projektiani

Nyt aletaan elellä niitä aikoja kuin vuosi sitten tein päätöksen paremmasta elämästä. Jaksaminen on ollut välillä vaakalaudalla ja olen törmännyt moniin vastoinkäymisiin. Yliliikkuvat nivelet ovat kipeytyessään aiheuttaneet monia kyyneleitä. Samoin selkä, joka loppuvuodesta tulehtui niin pahasti, etten päässyt sängystä ylös. Lääkärin ja lääkkeiden avulla sain sen kuriin, mutta vieläkin kun nostan töissä jotain raskasta väärin joudun seuraavan päivän menemään buranan voimalla ja yön rentouttavien lääkkeiden avulla, jotta voin nukkua. Kaikesta huolimatta voin hyvin. Olen tehnyt monia elämäntapamuutoksia vuoden aikana, vaikka sali iharrastus on vähän jäähyllä. Kävelen silti päivittäin monia kilometrejä koiran kanssa ja olen yrittänyt hallita kehoani terveellisen ruuan avulla. Yritän töissäkin aina tehdä sen salaatin. Koiran hankkiminen kyllä vei projektia eteenpäin kun mukaan saatiin päivittäisiä kävelylenkkejä!
Tietenkin baareilun vähentäminen ja sen mittaamattoman määrän cockiksen lipittämisen sai kuriin, auttoi sekin. Nykyisin käyn ehkä maksimissaan kerran kuussa ulkona juoma mielessä. Olen yrittänyt keksiä tilalle parempia harrastuksia kuten koirapuistoilun ja yhteiset koiralenkit!

Tässä tänään otetut kuvat. Olen aika ylpeä siitä missä nyt ollaan. Tietenkin tulos voisi olla vuodessa huimasti parempikin, mutta siitä sohvaperunavaiheesta, josta lähdettiin on tämä suuri harppaus minulle itselleni. Vielä on palattava salille jatkamaan kehon kiinteytystä, mutta monet turhat alkaa olla jo ravisteltu pois. 

Ensimmäinen yllä oleva kuva on 5.2.2016, eli siitä päivästä kuin virallisesti julisti projektin alkaneeksi. Toinen ja kolmas ylhäältä ovat kesäkuun alusta kun projektia oli kulunut sen neljä kuukautta. Alimmat tietysti vertailuksi siitä miten tässä nyt muka ollaan edetty vuoden aikana. 

Näillä on tosiaan hieman päälle puolivuotta eroa. Itse ainakin huomaan eron selkeästi jo. Varsinkin jaloista! Haluan vielä kiinnittää huomiota puuttuviin lihaksiini. Tietenkään projektin tarkoitus ei ole koskaan ollutkaan saada sixpäckiä vaan kiinteytyä. Enkä voi sanoa kaipaavani sitä pullottavaa reisilihasta, joka ilmestyi kovien jalkatreenien myötä. Unelmana sopusuhtainen ja terveen näköinen keho! Ja kiitos Akilekselle kuvani photobomppaamiselle hassu virne naamallaan. 

Siinä hieman projektini kuulumisia, en ole vielä keskeyttänyt sitä, vaikka muutoakuvia ei olekaan aikoihin tullut. Nyt vain edellään hieman hektistä aikaa elämässäni ja univelkojen keskellä on vain muistettava, että teen tätä itseni takia. Silti sen laittaminen tähän nettipäiväkirjaan helpottaa. Täältä kuvat ja muutokset, kaikki ajatukset on helposti löydettävissä jos epätoivo meinaa iskeä. 

Upeaa kevään odotusta kaikille! 

Kiitos kusipäille, mä selviän itsekin

Tä on teille jokaiselle, joka ikiselle helvetin idiootille joka antoi aikanaan itselleen oikeuden kommentoida mun kehoa. Päin naamaa tai selän takana jotta se kantautuisi mun korviin. Tä on sille terveydenhoitajalle, joka sanoi neljätoistavuotiaalle, että voisi vaikka pienentää ruoka-annoksiaan, kiitos siitä ideasta. Tä on aivan kaikille, jotka painoi mua alas ja sai mun itsetunnon romahtamaan.
Kiitos niistä helvetillisistä vuosista. Kiitos siitä syömishäiriön ja masennuksen kierteestä. Kiitos siitä itseinhon maailmasta. Mä olen velkaa teille kaikille, en mitään. Kolmetoistavuotias itsestään epävarma nuori ottaa sanat itseensä, jokainen huhupuhe on totuus. Jokainen halveksiva katse tai ohikävellessä kuuluva tirskaus on merkki epätäydellisyydestä. Esiteini-iässä olevan lapsen ei pitäisi joka aamu päälle pukiessaan joutua vihaamaan itseään tai itkemään äidilleen, ettei voi laittaa shortseja jalkaan. Kenenkään ei pitäisi. Silti vielä on lapsenpyöreyttä poskissa, on piittaamattomien vuosien lisäkiloja. 
Mä painoin 65kg, kiitos vain terveydenhoitaja, en ollut mitenkään huolestuttavan lihava. Miten olisi ollut ehdotus lisäliikunnasta? Sinun sanojesi innoittamana jätin syömisen aika huolestuttavalle tasolle. Sinun sanojesi aikaansaannoksena pyörtyilin kuusitoistavuotiaana koulussa syömättömyyteni vuoksi. 
Mä en koskaan tule olemaan täysin tyytyväinen mun painoon tai kehoon. Mä en koskaan saa mielestä sitä, että mun pitäisi painaa omasta mielestäni sen 50kg ollakseni oikean kokoinen. Silti mä olen saanut itsetuntoni takaisin. Mä voin katsoa peiliin ja hymyillä. Mä en enää ahdistu jos vatsa on pullollaan ruuasta. Mä olisin silti pystynyt tähän ihan ilman teidän ivailuannekin. Mä olin kyllä hyvin tietoinen mun reisistä, olen edelleen. 
Kiitos maailmalle, mä olen edelleen täällä. Mä rakastan taas elämää ja elämistä. Rakastan itseäni, eikä kukaan kusipää voi enää ikinä viedä sitä multa pois. Kukaan ei enää voi sanoa mua lihavaksi. Tai voi, mutta se ei merkitse mitään. 
Tä on teille kaikille, jotka painitte itsenne kanssa. Tehkää asiat itsenne takia, älkää muiden ilkeiden sanojen, te ette koskaan ole jonkun mielestä täydellisiä. Älkää antako sen ajaa teitä alas, sieltä on aina vaikea päästä ylös. Ja kun asiat tekee siksi, että itse ajattelee sen olevan parasta itselleen, silloin sen vaikutus on parhaimmillaan. 💚