... Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan...
... Tässon kaikki olemukseltaan väärää, haavekuva, hauras ja haavoittuva...
Jotenkin marras-, joulu- ja tammikuu ovat olleet omassa elämässäni kaikin puolin mullistavaa aikaa. Elämä on jatkanut kulkuaan, mutta siinä on tapahtunut myös uskomattomia muutoksia. Olen kasvanut henkisesti erilaisten mutkien kautta, olen jälleen uskaltanut laskea painoa harteiltani ja olen puhunut asioistani läheisilleni. Olen jopa löytänyt elämääni uuden, korvaamattoman ystävän, jolle voin kertoa asioista ja hänen seurassaan voin hetkeksi laskea sen kaiken ja olla vain heikko läheisyyttä kaipaava tyttö. Olen kamppaillut myös normaalia enemmän omien sisäisten demonieni kanssa. Olen yrittänyt jälleen saada niistä otetta, parantua viimein kunnolla. Vaikken ehkä vielä ole täysin valmis näkemään kaikkea, näen väsymyksen ja itseni riuduttamisen jättämät jäljet. Pelkään, että ellen viimein ota asioita kontrolliin, minusta ei jää jäljelle mitään mitä olen nyt.
Tänäkin vuonna vietimme perheen kesken pienimuotoisen joulun. Joulu tuo minulle paljon ristiriitaisia tunteita. Samalla kun nautin hyvästä ruuasta, viinistä ja perheeni seurasta, en voi olla ahdistumatta. Kaikki se kun on vain pakko olla pirteänä, pakko viettää aikaa, ettei olisi joka vuosi se huono lapsi, joka lukkiutuu huoneeseensa piirtämään. En pidä joulun kaupallisesta hälinästä, mutta sorruin silti joululahjaostoksille. Päätin oikein panostaa niihin, sillä en ole kamalan ahkera ihmisten lahjomisessa. Mieluummin jättäisin sen kokonaan välistä.
Meillä on myös tapana panostaa ruokailuun. Syömme kahdessa erässä, ensin kylmän kalapöydän aamupäivällä ja vielä illemmalla lämpimät ruoat. Ruokailun välissä kävimme hautausmaa muualle haudattujen muistopaikalla jättämässä kynttilöitä rakkaillemme, joita ei enää ole.
 |
 |
| Kylmä kalapöytä |
Uudenvuoden vietinkin rattoisasti töissä. Pääsin viittä vaille kaksitoista ja ehdin juuri nähdä jokirannassa paukkuvat ilotulitukset. Ehdin siinä napata muutaman huonolaatuisen kuvankin ennen kuin suunnistin jatkamaan iltaani, lähinnä nukkumaan.
Tammikuussa en ole tehnyt paljoa mitään ihmeellistä. Lähinnä yrittänyt jaksaa käydä koulua. Pitää kiinni päätöksestä ajaa demoneita nurkkaan ja yrittänyt vain nauttia kaikista hetkistä. Olen onnistunut jopa pysymään terveenä (koputtaa puuta kolmesti), vaikka tällä hetkellä pieni flunssa uhkaileekin taas kurkussa. Viime perjantaina jaksoin silti raahautua ystävieni kanssa pulkkamäkeen (joka talvi pitää ainakin kerran, viis iästä!) Jaksoimmehan me sitä mäkeä muutaman kerran laskea ennen kuin siirryimme keskustaan pelaamaan biljardia.
...Mun pitäis olla nyt tyyni ja rauhallinen...
