sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Jalkapäivä

Joka kesä se oma laiskuus yllättää. Salitauko taas venähtää ja venähtää, sinne palaaminen tuntuu suuremmalta työltä kuin 13h työvuoro ilman taukoja. Jotenkin sain taas tsempattua itseni salifiilikseen. Täytin keskiviikkona 21 vuotta. Katselin taas vähän sitä kesälöystymistä vartalollani.  Surkeista ruokailitottumuksistani huolimatta en ole oikeastaan lihonut, mutta sen salitauon kyllä huomaa. Kaikki mikä oli vähääkään saavutettuna on taas löytynyt muodottomaksi ihokasaksi. Tietenkin kesällä annan itselleni vähän armoa. En syö pelkkää salaattia, rahkaa ja vihersmoothieita. Sallin repsahduspäiviä kun teen reissun johonkin tai muuten vain haluan nauttia vapaapäivistä.


Kävimme juhlistamassa avokin kanssa syntymäpäivääni lempiravintolassamme. Ja silloin kun tein pikkusiskoni kanssa päiväreissun Helsinkiin ja linnanmäelle! Silloin syötiin vain burgeria ja juotiin superisoja latteja. 


Lähdimme heti aamusta, 8:30 junalla kohti Helsinkiä, jotta ehtisimme syödä aamupalan siellä. Avoinna olevan aamiaisen/brunssi ravintolan löytäminen kahdelle täysturistille osoittautui hankalaksi sunnuntaiaamuna. Olen viimeaikoina kyllä huomannut, ettei nuo amuheräämiset ole enää alkuunkaan niin kamalia kuin ennen. Olin asemmallakin hyvissä ajoin ja ehdin odotella siskoa saapuvaksi kahvia hörppien aamuauringon lämmittäessä hieman yösaeenjäljiltä kosteaa penkkiä.

 

Terveellisen (lue; hese) aamiaisen jälkeen kävin tosiaan ensimmäistä kertaa elämässäni starbucksissa ja valitsin heti sen isoimman kupin kahvilleni! Sitä olikin mukava siemailla kun suunnistimme yhdessä ventovieraassa kaupungissa kohti horisontissa siintävää maailmanpyörää toivoen löytävämme linnanmäen. Päätimme jo junassa, että koska olemme aivan avuttomia tässä isossa kaupungissa ja sen omituisissa liikenneverkostoissa, että on parempi suorittaa matkaa jalan. 


Normaalisti yritän tietysti syödä taas terveellisemmin ja siis ylipäätään syödä. Mies vähän murisi kun sanoin aloittavani dieetin, että diettaamisessani on se ongelma, että tapaan lopettaa syömisen lähes kokonaan. No, onneksi olen aivan hullaantunut vihersmoothieihin ja puuroon! Ruokavaliota aloin taas tarkkailla pari viikkoa sitten ja salille palasin perjantaina. Tänään vietän välipäivää ja itken jo valmiiksi edessä olevaa työpäivää. Olen tietenkin iloinen, että olen raapinut itseeni niin paljon motivaatiota, et jaksan ennen työpäivää käydä salilla (ja työpäivähän alkaa siis 18:00...). Mutten taaskaan muistanut laisinkaan sitä, että salin jälkeen paikat ovat oikeasti vähän kankaat. Työn touhussa se usein unohtuu mutta kun koittaa loppusiivoaminen ja kyykistyt pyyhkimään sitä alinta vetolaatikkoa niin muistaa taas miksi seisoma-asento on huomattavasti mukavampi. 


Nyt vielä hetki armonaikaa jaloille ennen päivälenkkiä koiran kanssa. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!