keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Place to be

Koti...

Rakkauden jälkeen ehkä vaikein määritelmä mitä tiedän. Uskon, että monilla on eri käsitys kodista. Joillekkin se on se asunto, jossa olet nyt, olet kenties ollut koko ikäsi, se on koti. Joillekkin koti on paikka, jossa tunnet olosi turvalliseksi tai kenties koti on jokin epäkongreettinen tila, jonka koet, tiedät tulleesi kotiin.

Minulle koti on paikka, sekä tila. En ole koskaan ollut ihminen, joka juurtuu helposti mihinkään. Olen alati levoton, enkä haluaisi oikein kiintyä mihinkään. Koti on mielestäni hyvin vahva sana. Koti määrittelee paljon ihmisestä. Mitä jos ei tunne koskaan olevansa kotona? Minulla oli se tunne hyvin pitkään, on ehkä hieman vieläkin. Minulla ei ole vain yhtä kotia. Minulla on monia, paikkoja, jossa tunnen olevani kotona, jonne on hyvä mennä. Tarvitseeko ihminen vain yhden kodin?

Pääasiallinen kotini on tietenkin oma asuntoni. Tämä on "virallinen" kotini. Silti myönnän, ettei tämä ole aina se paikka, jossa haluaisin olla. Jonkin aikaa tämä ei edes tuntunut siltä suojaisalta paikalta minne hakeutua turvaan, hakeuduin kaikkialle muualle. Nyt asiat ovat taas kääntyneet siihen suuntaan, että tämä tuntuu kodilta, sytyttelin kynttilöitä, otin mukavan asennon ja katsoin vasta imuroitua lattiaa, tästä paikasta haluan pitää huolta, tämä on koti.

Toinen kotini on  lapsuudenkotini. Mutta se ei johdu itse talosta, ehei. Huomaan, että se on vain rakennus, se on paikka, jossa kotini tilapäisesti on, sillä perheeni on siellä. Mitä kauemmin asun yksin sitä enemmän pidän heidän luonaan vierailusta. Se on koti, mutta se ei ole enää niin tärkeä.

Kolmas kotini sijaitsee lapissa. Sen metsissä, suvun järven rannalla, kaikilla niillä vaaroilla, kukkuloilla ja joilla. Se on koti, siellä olo on levollinen, tietää kuuluvansa johonkin. Siellä sukuni on asunut aikoja, siellä tuntee yhtenäisyyden tunteen. Voin olla puoli elinikää poissa sieltä, mutta se on silti koti. Omalla hyvin kummeksuttavalla tavallaan.

Neljäs kotini on rakkaideni seurassa. Jokainen onnellinen poikaystävän viereen hakeuduttu, rauhaisa hetki, se on koti. Kun toinen paikaa päänsä päätäsi vasten ja kietoo kädet omistavasti ympärillesi, se on koti. Siinä on turvallista, joku katsoo perääsi. Se koti ei tarvitse kongreettista paikkaa. Kodin voi luoda minne vain. Sillä tavalla jokainen koti syntyy. Rakkaudesta johonkin. Ei tyhjä huoneisto ole koti ennen kuin viet sinne tavarasi, annat asunnolle sydämesi ja teet siitä paikan, jossa kaikilla tavaroillasi on merkitys. Jokaiselle esineelle löytyy jokin merkitys, jokin selitys. Niin luodaan ensimmäinen yhteinen koti. Se on puoliksi vieras, kaikki tavarat, esineet ja muistot eivät ole sinun. Sinä et tiedä kaikkien tarinoita, silti ne ovat osa kotiasi, sinä rakastat niitä.

Ehkä koti on enemmän mielentila. Se rauhaisa, kun uskaltaa olla täysin oma itsensä tarvitsematta muuttaa mitään. Olit sitten yksin tai jonkun kanssa. Sinun täytyy tuntea olosi levolliseksi, normaaliksi. Koti ei ole paikka, jossa joudut pelkäämään tai esittämään, olemaan joku muu kuin sinä. Jos luulet tälläistä paikkaa kodisesi suosittelen jatkamaan etsimistä.

Koti on siellä, missä voit laskea sydämesi pöydälle, pelkäämättä sen puolesta.

Jos asuntosi ei ole kotisi, se on paikka, jossa olet. Rehellisesti, olisin mieluummin kotona. Tämä asuntoni on pitkään ollut näiden kahden välimaastoa. Paikka, jossa olen, melkein koti. Nyt aloin taas tehdä siitä kotia. Aloin taas rakastaa sitä ja sen rauhaa.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syksy

Se lähestyy, hiipii hiljaa luoksemme. Näin parvekkeeltani muutama aamu sitten ensimmäiset keltaiset lehdet, puin tänään kotoa lähtiessä kaulahuivin. Palelin kävellessäni kotiin hupparisiltani. Sellaista se on, vaikkei kesä ollutkaan lämmin, vaikkei se vaikuttanut elämääni, syksyn tulon huomaa. Se tekee kaikesta jotenkin todellista. Kesällä on helppoa kuvitella vain kaikkea, syksyllä alkaa arki. Pitää alkaa taas elämään. Kotitöistä ei saa enää luistaa heppoisin perustein, täytyy kantaa vastuuta ja tehdä kunnolla töitä. Ei saa enää haaveilla kesälomamatkoista, joita ei kuitenkaan tee. Ei voi tehdä viikonlopun irtiottoa mökille nauttimaan kesästä, terassista ja seurasta.

Syksyllä myös tunteet ovat helpommin pinnassa. Ikävän huomaa nopeammin. Tekemistä on vähemmän, kotiin kääriytymistä enemmän, silloin jonkun poissaolon huomaa nopeammin. Tarvitsisi jonkun seuraa lämmittämään talven lähestyvää kylmyyttä. Silti otan syksyn ja talven vastaan ilolla. Olen huomannut, etten nauttinut kesästä. Haluan taas kääriytyä villasukkiin ja villapaitoihin. Haluan juoda kupin glögiä viltin alla rakkaimpien ihmisten ympäröimänä. Haluan nauttia siitä miten lumi peittää maisemat ja maalaa kaiken uskomattoman kauniiksi. Kaikkialla on rauhallista ja paksu lumikerros hiljentää maailmaa kauniisti. Täällä etelässä se on erilaista, lunta ei ole niin paljon, eikä kaupunki hiljene usein. Silti kaikki on minusta taianomaisempaa. On helppoa uskoa ihmeisiin.

Odotan itseasissa nykyisin jokaista päivää innolla. Olen saanut taas elämästä kiinni, olen löytänyt elämäniloni. Osaan nauttia asioista, en enää vajoa niin helposti. Tiedän miten saan itseni ajattelemaan asioita järkevämmin, enkä tunnesyöksyn pohjalta. Tämä on ensimmäinen syksyni, jolloin en mene kouluun. Kahdentoista vuoden putki on viimein loppunut. Nyt teen vain kokopäiväisesti töitä. Se on erilaista, se on se mihin olen pyrkinyt. Muistan miten ranka viime talvi oli. Tein töitä ja koulua päällekäin. Olin aivan loppu, eläminen jäi siinä välissä. Unohdin olla minä. Nyt uskon, ettei niin käy enää. Muistan aina olla minä. Yritän yhdistää elämän ja työni. Olen uskotellut, että kun olen vain töissä, sitten teen muutakin vapaa-ajallani kuin olen kotona. Tänä talvena aion todistaa pystyväni siihen. Olen jo aloittanut.

Mutta vielä ei ole talvi. Nyt on syksy, loppukesää. Vielä on lämpimiä päiviä. Vielä voi lähteä ilman takkai liikkeelle. Vielä voi tehdä asioita ulkona, päivällä, kun paistaa aurinko ja on lämmin. Mutta on jo tarpeeksi syksy, että voi kääriytyä kotiin ja odottaa loppuviikolla palaavaa kotiin. Voi murehtia rauhassa ja olla tekemättä mitään. Aamulla voi herätä viikon viimeiseen työpäivään, ajattelin sen jälkeen mennä perheeni luokse. Katsomaan koiranpentuja ja perhettä. Ehkä hieman kerjäämään ruokaa kun kauppaan ei ole jaksanut raahautua. Kertomaan kuulumisia ja vain nauttimaan siitä, että he ovat olemassa.

Sekin on hassua, heistä osaa nauttia, perheestä. Niin se otti hermoille kun siellä asui, mutta nyt he ovat tärkeä viikkojen piristys. Se, että tietää aina kuuluvansa johonkin. Tämäkin lienee syksyn syytä, yhtäkkinen halu kertoa kaikille miten tärkeitä he ovat. Syksy on kuin alkuhumala. Täytyy nopeasti kertoa ihmisille, että rakastaa heitä, kohta tulee pitkä talvi. Talvella on vaikea muistaa, että rakastaa, talvella tarvitsee aina lämpöä. Lämmön voi varastoida syksyllä, koska kesällä sitä ei muista.

Pahoittelen kirjoituksen sekavuutta, on yö ja aamulla töitä. Halusin vain pukea ajatukseni kirjaimiksi ennen nukkumaan menemistä.