Valaistumisia ja ruokapäiväkirjoja, ehkä vähän masua

Tiedättekö, minulle taphtuu sellaisia omituisia "valaistumisen" hetkiä aina aivan omituisissa tilanteissa. Esimerkkinä tänään, juuri äsken. Päätin käydä kokeilumielessä vilkaisemassa Hansakorttelin uutta K-markettia ja hainkin tavanomaisen kauppani sijaan ruokaostokseni sieltä. Uutuuden karheutta oli vielä ilmassa, kaikki oli jotkenin niin siistiä, mutta se ei liittynyt valaistumiseeni mitenkään. Koin sen kun suuri lauma niin sanottuja hansateinejä marssi sisään ostamaan jotain tavanomaista energiajuomaa tai vastaavaa. Huomasin yhtäkkiä olevani se ihminen, joka tekee ruokaostoksia kauppakeskuksen lähikaupassa.

En usko, että tämä on monelle mitenkään ihmeellinen asia. Minähän asun kuitenkin aivan tämän keskuksen tuntumassa. Mutta minulle se oli, en ollut vieläkään kunnolla sisäistänyt sitä asiaa, että todella asun keskustassa ja tämä on elämääni, sitä arkipäiväistä elämää, jota joskus ehkä nuorempana saatoin jopa hieman ihailla. Olen siis tosiaankin kasvanut pienessä taajamassa, jossa oli tasan yksi lähikauppa ja sen kaikki kolme myyjää melkein tunnettiin jo ja tiedettiin missä heidän vanhempansa asuivat ja minkä ikäisiä heidän lapsensa olivat. Joka kauppareissulla siinä 10 neliömetrin kaupassa törmäsi johonkin tuttuun. Kaupungin keskustassa kävin ensimmäistä kertaa itsekseni n. 10 vanhana kavereiden kanssa ja seuraava reissu taisikin muutamaa leffareissua lukuunottamatta odottaa sinne yläasteikään. Siellä käytiin lähinnä ostamassa vaatteita ja hieman vanhempana sinne mentiin tappamaan aikaa ja ostamaan roiskeläppäpitsoja, joita lämmiteltiin salaa stockkan vessassa. Se oli joskus omalla tavallaan pyhää, vähän kadehtien katseltiin niitä ihmisiä, joille siellä oleminen oli arkipäivää. Se oli työmatkan varrella tai tosiaan niitä ruokaostoksia varten.

Hassua olla nyt se ihminen. Vaikka olen vuoden asunut jo keskustassa niin oma asuntoni sijaitsee tosiaan pienen kävelymatkan päässä jo hieman kauempana ydinkeskustasta. Vaikka olenkin jo monta kuukautta punkannut poikaystäväni asunnossa, jossa viikonloppuisin yökerhojen meteli ei hiljene ennen aamua, en ole sisäsitänyt asiaa. Kuten sanoin minulle tapahtuu omituisia valaistumisia omituisissa paikoissa. Nyt olen hieman itsekseni saanut pohdittua ja sulateltua tätä asiaa. Halusin vain avautua teille pienen maalaissielun kaupunkilaistumisesta.

Tämän lisäksi voisin vielä jauhaa teille miten voin nyt. Olen päässyt eroon piinaavista päänsäryistä, mutta työpaikan virkistysjuhlissa kokelemani karting jätti jälkeensä paljon mustelmia ja taas kerran käyttökelvottomaksi tulehtuneen vasemman hauislihaksen. Päätin silti tätä uhmatenkin mennä tänään vielä illalla salille. Ehkä keskitynkin vain jalkoihin tänään. Diettini on lipsunut pelottavan paljon, mutta kävin juuri ostamassa jääkaapin täyteen salaattiaineksia, maustamatonta kanaa ja vähärasvaista jauhelihaa. En ilkeyksissäni ostanut edes tuolle toiselle tälläkertaa mitään herkkuvälipaloja, etten sorru maistelemaan niitä. Jugurtit ja hedelmät ovat pitkään olleet jääkaappimme vakionäkyjä, mutta nyt olen päättänyt opetella myös raejuuston syönnin, En ole ennen pitänyt siitä, muutaa olen töissä vähän yrittänyt maistella sitä varovasti ja voisin jopa nykyään syödä sitä. Sorruin jopa harvinaiseen herkkuun avocadoon! Rakastan sitä limenmehulla maustettuna ruisleivän päällä, mutta on se ehkä hieman tyyristä jokapäiväiseen käyttöön.

Päätin myös alkaa taas hieman seurata syömisiäni. Minulle tulee nykyisin kamala morkkis kaikista herkuista, mutta uskon niiden tuntuvan vielä kamalammalta kirjoitettuina! Vihaan ruokapäiväkirjan pitoa yli kaiken. Siitä tulee pahoja muistoja niiltä ajoilta kun äitini pakotti minua pitämään sellaista, kun en syönyt melkein mitään. Muistan sen ahdistuksen kuin näin kaiken kirjattuna ylös. Uskon silti, että nyt se on erilaista.. Suhteeni ruokaan on kuitenkin terveempi kuin silloin. Lisäksi päätin vastapainoksi merkitä myös liikkumiseni ylös niin voin sitten ahdistuksissani tukeutua siihen, tai saada liikunnanvähyydestäni lisää ahdistumisen aihetta, kuka tietää. Minulla on positiiviset fiilikset tästä ainakin vielä!

Ja ihan omaksi motivaatiokseni;

Myönnän, että ensimmäisen kuvan asento on vartalolleni edemmän eduksi kuin kuvan, jonka laitoin puolitoista kuukautta sitten. Kuvat ovat vähän huonolaatuisia ja mahassani on näköjään farkkujen jättämät painaumat, mutta jo näin puolentoistakuukauden jälkeen voin huomata muutosta vartalossani! Vatsani ja reisieni (jotka tässä tosin ovat piilossa kotilökäreideni suojissa) ovat huomattavasti kiinteämäät ja reisieni lihakset ovat palanneet. Tuntuu ihmeelliseltä, että vaikka en ole tehnyt suuria elämäntapamuutoksia. Salila kahdesti viikossa ja lähinnä jättänyt herkut ja turhat napostelut pois, koska ruokailutottumukseni ovat jo vuoden (mikä tosin saattaa auttaa tähän) olleet tällä maillilla. Kaiken tämän näkeminen ja varsinkin sen miten tunnen taas lihaksia, joiden luulin kadonneen iäksi, ilahduttaa minua suuresti. Alan ensimmäistä kertaa elämässäni lopettamaan kaikkia ruikutuksia isoista luistani ja ruumiinrakenteestani yleisesti pyöreänä. Alan uskoa siihen, että niillä pienillä päänsisäisillä muutoksilla on suuri vaikutus. Että se, ettei edes avaa sitä sipsipussia kun tekee mieli, niin on jotakin vaikutusta. ja vaikka nämä muutokset eivät ole suuria, eivätkä välttämättä edes näy teidän silmiinne, olen silti onnellinen.

Ihanan aurinkoista alkukevättä kaikille!