Läpikulkumatkalla

Nämä synkät ja viileät marras-joulukuun yöt saavat aina mileni ajelehtimaan kaikkiin elämän merkityksiin. Tällä kertaa olen useasti huomannut pohtivani taas samaa asiaa, ihmiset matkamme varrella. Me tapaamme paljon ihmisiä elämämme matkalla. Osat juurtuvat siihen psyvästi, jotkut tapaat vain kerran ja osa käy vain tuomassa elämääsi jotain ja katoaa ajanmyötä. Haluankin nyt jakaa käsitykseni näistä muutamasta läpikulkijasta kanssanne.

Ohikiitävät tuttavukset;

Ohikiitävät tuttavukset ovat heitä, joita et oikeasti koskaan edes tuntenut. Hän saattoi olla henkilö baarissa/bileissä, jonka kanssa viihdyit ja saatoit jakaa teitä yhdistäviä elämänkokemuksia, kenties jopa niitä kaikkein rankimpia. Hän ymmärsi sinua täysin ja sinä häntä, teillä oli syvä yhteys. Muttet oikeasti edes muista hänen nimeään, saatikaan miltä hän näytti. Jos törmäät häneen enää ikinä tuskin muistat edes sano 'hei'. Kenties se oli joku ystäväsi kaveri, jonka kanssa vietit kiusaantuneita hetkiä ja lupasitte moikata jos tavataan. Nämä henkilöt eroavat kuitenkin tuntemattomista ihmisistä siten, että sinä saatat huomata ajattelevasi heitä joskus. Miettien mitähän hänelle mahtaa nykyään kuulua. Menikö elämä sittenkin parempaan suuntaa. Ohikiitäviltä tuttavuksilta tuskin jää elämääsi muuta kuin kokoajan hiipuvia muistijälkiä siitä miten joku joskus kuunteli kertomuksesi ilman mitään ennakkoajatuksia.

Ne, joista jää jälki;

Nämä ihmiset ovat hetkittäisiä tai vuosien ystäviä, mutta tarinan loppu on aina sama, välinne hiipuvat ajallaan. Nämä henkilöt ovat mielestäni elämämme kaikkein merkityksellisimpiä henkilöitä. Sinä tarvitset heiltä jotakin ja he sinulta. He luovat tarkoituksen jollekin asialle. Kantavat sinua eteenpäin ihmisenä ja muovaavat sinusta sen ihmisen, jota kohti vaellat koko ajan. Kyllä. Nämä ovat entisiä seurustelukumppaneita, kesäromansseja, ystäviä kouluajoilta, vanjoha työkavereita joiden kanssa olit läheinen ja ihan vain ystäviä, joiden kanssa välit lopulta hiipuivat. Näistä kaikista jää meihin jäljet, osasta syvemmät ja joistakin vain pieni pintanaarmu. He saattavat ilmestyä elämääsi juuri silloin, kun et edes tiedä tarvitsevasi heitä. He pureutuvat sydämeesi tiukasti ja ohjaavat sinua johonkin suuntaa. He ovat silti mukana vain tietyn matkaa. Kun olet oppinut heiltä sen mitä sinun tarvitsikin, saanut heiltä sen mikä kantoi sinua eteenpäin sen ajan, sitten he poistuvat. Tuskin koskaan kokonaan, vähintäänkin ajattelet usein aikoja heidän kanssaan, mutta välinne eivät koskaan palaa ennalleen. Et voi ikuisesti rakastaa heitä kuten joskus. Sait heiltä tarvitsemasi opit ja he sinulta.
Minulla on vain pari ihmistä, jotka poistuessaan jättivät syvät arvet ja kultaiset muistot. Monista jäi muistoja, hyviä ja huonoja. Ne muutavat olivat parhaita ystäviäni joskus. He kuulivat salaisuuteni ja tunsivat minut täysin. Silti he olivat läpikulkumatkalla, he antoivat minulle tarvitsemani. Se saattoi olla rohkeutta, rakkautta, itsetuntoa, pelastusta, vajoamista, melkein mitä vain. Ilman heitä en olisi kuitenkaan pystynyt siihen elämään mitä elin heidän kanssaan. Kaipaan heitä kaikkia omalla tavallani, joidenkin lähtöä suren usein, joidenkin en koskaan, koska tiedän saaneeni heiltä jonkin tarkoituksen. Jotkut tuntuivat vain jääneen kesken, olisi ollut vielä niin paljon opittavaa. Kun menettää jonkun ihmisen on vaikeaa ajatella, että näin oli tarkoitettu. Myöhemmin se on paljon helmpompi nähdä, kun saa etäisyyttä asioihin tajuaa sen, että heillä oli tarkoitus elämässäsi, kun tarkoitus on täyttynyt niin on vaikeaa enää löytää yhteistä säveltä. Kaikkea hyvää teille kaikille.

Ikuisesti tässä;

Nämä ihmiset tuntuvat olevan nykymaailmassa hyvin harvinaisia. He ovat koko elämänsä loppuun asti sinun. Itse en ole koskaan oikein uskonut loppuelämän kantavaan rakkauteen. Tottakai toivoisin sen olevan totta, mutta ihmiset muuttuvat. Sama pätee ystävyyssuhteisiin. Mitä enemmän vuosia kerrytän, sitä paremmin sen huomaa, että kiinnostuksenkohteet muuttuvat ja ne asiat mitkä yhdistivät vähenevät. Silti täytyy olla olemassa niitäkin, jotka ovat vuodesta toiseen rinnalla, he eivät poistu. On jotain, joka yhdistää ikuisiksi ajoiksi. Heidän läpikulkumatkansa elämässäsi jäi pysyväksi seikkailuksi jonkun tietyn asian takia. En koe edes perheen pakottamalla olevan tällainen suhde. Tietenkin toivon sitä omalle kohdalleni, mutta olen hyvin läheltä seurannut miten perhe ei aina ole se vahvin kiinteys elämässä, sillekin on rajansa ja se voi katketa. Toivon vielä löytäväni ainakin muutaman ihmisen, jonka saisin pitää ikuisesti vierelläni, ilman että välit vaikenisivat tai lopulta unohtuisivat kun et vain keksi enää mitään tarpeeksi isoa mistä puhua.

Tiedän tekstin olevan hieman hajanaista ja vaikealukuista, toivon silti, että saitte kiinni tästä ajatuksesta. Kello on liian paljon ja tunteja vuorokaudessa liian vähän. Oikein hyvää joulukuuta kaikille Ja onnea blogilleni, joka vietti kolmevuotispäivää marraskuun 13pv. Toivoisin jaksavani aktivoitua, mutta ajatukseni ovat niin sekaisin tällä hetkellä, enkä oikein tiedä mihin suuntaan blogiani lähtisin ajamaan. Viimeiset kolme vuotta tämä on ollut aikamoista sekametelisoppaa, kuten oma mielenikin. En tiedä pitäisikö minun saada jokin tietty punainen lanka tänne vai jatkanko vain fiilispohjalta kuten aiemminkin. Toisaalta taas en tiedä onko elämässäni mitään niin pysyvää ja muuttumatonta mielenkiinnonkohdetta, josta saisin kirjoitettua useammin kuin kerran vuodessa. No näihin yöllisiin pohdintoihin päätän tämän postaukseni.