haluan kertoa teille tarinani Herra Latvatontusta.
Minulle joulu ei ole koskaan ollut uskonnollinen juhla. Joulussa on kyse perinteistä ja perheestä. Yhdessäolosta, pelaamisesta ja syömisestä. Latvatonttu edustaa tätä kaikkea. Tarkkaavaisimmat ehkä huomasivat eilisestä postauksestani, että minijoulukuuseni latvaa ei korista tähti vaan tonttu-ukko, joka istuu latvassa. En itseasissa edes tiedä mistä tämä perinne on vanhemmilleni rantautunut, mutta kun olimme lapsia niin tähden vieressä istui aina pieni tonttu, joka äitini mukaan valvoi meitä. Viime vuonna kun vietimme avopuolisoni kanssa ensimmäistä joulua yhteisessä kodissa niin ilmoitin haluavani oman latvatontun enkä tähteä. Siitä alkoi suuri tonttumetsästys. Poikaystäväni ehdotteli tonttua toisensa perään ja kerran sattumalta törmäsimme tähän, joka koristaa kuustamme.
Tonttu on kuitenkin sen verran kookas tapaus, että emme halunneet rasittaa kääpiökuustamme enää tähden läsnäololla. Päätimme yhdessä, että tonttu on nyt meidän latvatähtemme. En tiedä mitä tapahtuu, jos joskus päätämme ostaa oikean kokoisen kuusen, mutta sen tiedän, että herra Tonttu saa istua aina latvassa. Tarina ei ole kummoinen, mutta jotenkin se symbolosoi minulle joulua. Latvatontun läsnäolo muistuttaa minua aina niistä perhejouluista lapsena. Yhteisistä kuusenkoristeluhetkistä siskojeni kanssa ja siitä miten katselin aina sitä pienen pientä tonttua latvassa ja se kertoi minulle enemmän joulusta kuin koko kuusi yhteensä.
Tämän kertomuksen saattelemana toivotan kaikille oikein ihanaa jouluaattoa!
ps. oma latvatonttuni on sen verran sokeaa sorttia, että se ei välttämättä ole kykenevä tarkkailemaan ketään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti