torstai 26. marraskuuta 2015

Sanoja minusta ihmisenä

Hei kaikille mahdollisille!

Haluan kertoa teille jotakin itsestäni. Tästä blogista on tullut yllättävän henkilökohtainen, vaikka ajattelin aluksi pitää sen hyvin neutraalina. Haluaisin nyt kertoa teille myös hyviä (tai ei anakaan niin synkkiä) luonteenpiirteitäni. Olen avautunut jo suhteestani ruokaan ja omista päänsisäisistä demoneistani, jotka painavat minua alas, mutten minä nyt niin surkea persoona, ainakaan omasta mielestäni, ole.



Olen haaveilija. Sellainen ihminen, joka voi pysähtyä pitkäksi aikaa vain oman mielensä kiemuroihin ja käsitellä päänsä sisällä asioita laidasta laitaan. Sellainen, joka uskoo, että kaikella on tarkoituksensa, ainakin jossakin määrin ja, että meille jokaiselle on kyllä joku joka rakastaa. Kaiken tämän keskellä olen silti realisti. Käsittelen asioita neutraalilta kannalta. Harvoin asetan itselleni liian korkeita tavoitteita, sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa. Unelmanikin  ovat kovin normaaleja. Sellaisia, hanki talo, tee töitä, rakasta täysillä, elä huolettomasti, mutta pysy turvassa -tasoisia. Analysoin aina kaikkea mitä teen. Välillä minulla on hetkiä kun en käsittele kaikkia mahdollisia eri variaatioita jostakin asiasta läpi vaan heittäydyn, mutta yleensä olen se mutta entä jos -tylsimys.



Olen myös iloinen. Minut saa helposti iloiseksi. Se, että toinen käy vaikka kaupassa ja tuo minulle mandariineja, koska tietää minun pitävän niistä, voi saada minut koko päiväksi iloiseksi. Sellaiset pienet huomionosoitukset, tieto, että minua on ajateltu jotain asiaa tehdessä, ovat minusta parasta maailmassa. Minulla on lapsen hymy, sellainen ilkikurisen nelivuotiaan, koko naamaan ylettyvä hymy. "Aikuismaisesti" en osaa hymyillä aidosti ollenkaan ja se tuntuu minusta luonnottomalta.



Olen myös kovin pakkomielteinen pikku nipottaja. Minulla on tiskikaapissa ja -koneessa tietty järjestys. Tietynlaiset lasit saavat vain olla peräkkäin ja tietynlaiset kupit saa pistää tiettyyn kohtaan koneessa. Kirjojen täytyy olla korkeus järjestyksessä ja samansarjaisten kirjojen myös. Kynäpurkeissa ei saa olla erilaisia kyniä sekaisin (stabilopurkkiin ei saa eksyä lyijy- ja kuulakärkikyniä). Ja kaikkein pahin. Tiskiharjaa ei saa säilyttää lavuaarissa. Minusta tuntuu, että kun mainitsin tästä niin joku jättää sen aina tahallaan sinne tiskialtaanpohjalle... Yleensä minulla on myös jääkaapissa tietty paikka tietyntyyppisille asioille. Noh... tässä näitä oli jo pino, en viitsi ihan kaikkea luetella, ettette pidä täysin neuroottisena.


Kaiken tämän lisäksi olen Disney fani. Lähipiirissäni ei ole sellaista henkilöä, joka ei olisi joutunut katsomaan seurassani edes jotakin lasten piirrettyä tai animaatiota. Niistä ammennan inspiraatiota piirroksiini, niitä katson jokaisessa mielentilassa ja se on piirre, jota minusta ei saa pois.
 Ja siinä oli myös n. kahden vuoden ajalta valikoituja, satunnaisia piirrustuksia vihostani. Osa on hieman keskenjääneitä tai vain tylsyyksissä raapusteltuja ja osa on ihan valmiita. Nämäkään eivät ole missään luonnollisessa järjestyksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti