Teki kovasti mieli kirjoittaa jotakain, joten päätin kirjoittaa vain tästä hetkestä. Kello on liikaa, 2:21. Kaupungin työntekijät laittavat jouluvaloja tuossa tien toisella puolella. Meteli häiritsee. Ei tuota toista, se taitaa olla väsynyt. Tajusin vasta hetkisen aikaa sitten, että joulu on vain kuukaden päässä. Aika on mennyt taas luvattoman nopeaa. En tiedä olenko ehtinyt nauttia täysillä jokaisesta hetkestä tänä vuonna.
Olen elänyt enemmän kuin aiemmin, siltä minusta tuntuu. Kaikki on paljon todellisempaa. Jonainen hetki taas kaiken arvoinen. Silti hiukan pelottaa. Toinen on ollut kuvioissa nyt vuoden. Yhden todella nopean, ohikiitävän hetken. Toivottavasti olisi vielä monta.
Ikkunasta näen kaksi koditonta. Käy hieman sääliksi. Ulkona on kylmä ja he turruttavat pelkonsa ja kaiken muunkin alkoholiin ja ties mihin. Missä näiden ihmisten perheet ovat? Joulu on siitä hassua aikaa, että siitä tulee mieleen perhe. Eikö heillä ole ketään, vai eikö kukaan vain halua olla osana heidän elämäänsä. Mitä he ovat tehneet elämässään väärin, jotta ovat päätyneet tuollaiseen tilanteeseen. Heillä on toisensa, mitäpä he minun säälillään tekevät.
Koko kaupunki tuntuu pidättävän hengitystään. Uutisvirrat työntävät suru-uutisia meitä päin, kuin aaltoa, jota ei voi torjua. Elämän on silti jatkuttava. Ei voi piiloutua kotiinsa odottamaan parempaa huomista. On teeskenneltävä, että maailmassa on vielä hyvääkin. Ja onkin. Tämä hetki on ihan hyvä. Pieni rauhan aavistus, onni siitä mitä elämä on antanut. Toivoa siitä, ettei hyvää oteta pois. Ja hieman höperyyttä öisien ajatusten nettiinjakamisesta. Hieman uumoilen, että tämä ei ole tänne jäävä.
Mutta nyt annan tämän hetken tulla sinä mitä se onkaan. Ilman katumista ja häpeää. Yritän unohtaa nosturin äänen ja saada unen päästä kiinni. Rauhallisia joulujen odotuksia kaikille
Muistakaa jokainen tärkeä hetki, sillä aika on oikukas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti