Vuodenajat inspiraationa

On ollut helpompi hengittää viimeaikoina. Uskon että onnistun. Onnistun saamaan elämäni edes hieman raiteilleen. Oikeastaan olen leijaillut pienessä energiakuplassa jo viikon verran. Olen herännyt lähes joka aamu ennen yhtätoista, iltavuoropäivinäkin. Olen jaksanut ilman mutinaa nousta käyttämään koiran aamulenkillä. Olen jopa vähintään jokatoinen päivä lähtenyt koirapuistoon tai luonnonreiteille tunniksi patikoimaan. Olen jaksanut tehdä ruokaa, käydä kaupassa ja siivota normaaleja elämän jälkiä. Olen tuntenut itseni silti levänneemmäksi kuin aikoihin. Liikunnan lisäys on vielä hieman vaiheessa, mutta elämä tuntuu ja paljon helpommin käsiteltävältä. Pieni vaaleanpunainen kalenterini on läsnä kaikessa. Tuntuu rauhoittavalta kirjata ylös kaikki, eikä luottaa muistiin kuten olen ennen tehnyt. Olen myös kirjoittanut sivuille tsemppauslauseita ja päivän mietintöjä.

Pysähdyin yhtenä päivänä hetkeksi ihastelemaan luonnon kauneutta. Talvi on lempivuodenaikani. Kaikki on silloin niin puhdasta ja kaunista. Tuntuu kuin paha maailma pysähtyisi hetkeksi näyttääkseen että on täällä jotain hyvää ja kaunistakin. 

Talvi symbolosoi minulle uuden alkua monellakin tapaa. Lumi peittää raiskatun ja kulutetun maan vain uusiutuakseen ja kukoistaakseen jälleen ensikeväänä. Rakastan luonnon kauneutta ja uusiutumiskykyä. Olin vain unohtanut sen taas hetkeksi miten paljon nautinkaan ulkoilmasta. Vuodenajoista ammennan myös insipraatiota omaan elämääni. Tämän talvikauden olen vain pysähdyksissä. Makaan turvallisen lumipeitteen alla ja valmistaudun muutokseen. Hauduttelen ideaa turvallisesti päässäni. Aloitan muuttumisen pikkuhiljaa. Pieni vesipisara kerrallaan, jotta voisin kesällä taas kukoistaa. Keväällä lisätään vauhtia. Kevät on suurien muutosten aikaa. 

             

Mulla on niin vahva usko elämään juuri nyt. En usko tunteneeni näin vuosiin.  Vaikka Akiles on tuonut elämääni paljon iloa, on se myös pakottanut kohtaamaan virheet itsessäni. Armottoman laiskuuden, jota vastaan olen taistellut kohta kaksi vuotta. Olen joutunut tuijottamaan tunteja peiliin ja toteamaan paljon omia heikkouksiani. Olen vasta nyt lähtenyt kehittämään niitä, vaikka minulla on ollut vuosia aikaa ksäitellä näitä asioita. Olen ottanut töissäkin positiivisemman asenteen. Täytyy jaksaa, täytyy hymyillä. Pidän mun työstä, vaikka se syökin mua loppuun. Haluan silti olla parempi ihminen, parempi työkaveri. Haluan olla se, josta ammentaa positiivisuutta. Olen keksinyt terapiakeinon, laulaminen. En osaa laulaa, en sitten yhtään. Mutta kun laulan töissä sanojen mukana niin voin hukuttaa stressini niihin. Voin unohtaa missä olen, mitä teen. Voin keskittyä vain sanoihin ja hoitaa työn siinä lomassa. Se on oma salainen kuplani, joka auttaa minua pitämään ärräpäät sisälläni ja kestämään paineet paremmin. Olen huomannut sen toimivan hyvin. 

Toinen terapiakeino kaiken käsittelyyn on nimenomaan se, että olen tehnyt enemmän Akileksen kanssa. Olen mennyt ulos ja tehnyt elämälläni jotakin! Olen yrittänyt taas nähdä ystäviäni. Akileksen ilosta ammennan voimaa. Miten tuo minusta riippuvainen eläin voikaan olla niin täynnä iloa ja tarmoa. Hän ansaitsee nauttia elämästään vaikka minä en aina nauttisikaan. Toivottavasti jaksan elää näin vielä pitkään, eikä tämä olisi kuten muutkin elämäntaparemonttini, hetkellinen villitys. Tuneen jo voivani niin paljon paremmin.