lauantai 27. toukokuuta 2017

Voimattomuus

Tänään oli taas niitä päiviä. 
Sängystä nouseminen tuntui urheilusuoritukselta, johon en ollut valmistautunut lainkaan. Koko maailman paino työnsi alaspäin ja tyyny oli ainoa asia maailmassa, joka oli hyvin. Makasin kuusi tuntia sängyssä, tekemättä mitään. Koiran kanssa tehdyn aamulenkin jälkeen en keittänyt edes kahvia. Palasin vain sänkyyn ja toivoin, ettei edessä oleva iltavuoro olisi olemassa. Töissä olin kuin kävelevä ruumis, sieluton ja voimaton, yhden lautasen nostaminen oli vaikeampaa kuin raskaana leijuvat ajatukset. 
Silti sisältä löytyy se voima, vaikkei mitään jaksaisi ja kaikki tuntuu turhalta niin selkärangasta tulee niin tuttuna työtehtävät että ne saa suoritettua. Näinä hetkinä osaa olla kiitollinen koirasta ja työpaikasta. Ne pakottavat nousemaan ylös sängystä, tekemään jotain. Ilman niitä olisin vain lojunut peiton alla kohtaamatta todellisuutta. Ne ovat asioita, jotka pitävät järjissään. Ja sitten on työkaverit, tuo uskomaton voimanlähde. He näkevät ettei kaikki ole hyvin, mutta minulla on näitä päiviä, he ovat kuten tavallisesti. Kertovat typeriä vitsejä ja puhuvat minulle kuin minätahansa muuna päivänä, se helpottaa. Olo kevenee ja lopulta sitä osaa itsekin jo vitsailla ja laulaa musiikin mukana. Yksin tästä ei tulisi mitään. Kenenkään ei kuuluisi olla yksin ja mikä tärkeintä ketään ei pitäisi kohdella varoen vain mielentilan laskun ja ruumiillisen väsymyksen vuoksi, voivottelu ei auta. On tärkeää päästä kiinni siihen jokapäiväiseen elämään. Tänä yönä olen kaikesta huolimatta kiitollinen kaikesta mitä elämä on antanut, on se sittenkin sen arvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti