lauantai 5. marraskuuta 2016

Onnellisuus juuri tässä

Mä kerron teille niin usein mun elämän suruista ja alamäistä, että välillä unohdan sanoa ääneen sen, ettei elämä ole aina sellaista. Elämä on myös täynnä pieniä kiteisiä onnenhetkiä kun haluaisi vain jäädä siihen kieriskelemään ja nauttimaan. Onnella ja iloisuudella on niin monta muotoa, etten käsittele niitä kaikkia tänään. Käsittelen sitä kaikkein kauneinta onnen määritelmää, sitä arkista, joka koostuu aivan tavanomaisista hetkistä, jotka saavat polvet tutisemaan ilosta ja tuntuu kuin koko keho kuplisi yli äyräiden vain silkasta puhtaasta onnesta. Sellaisia hetkiä on paljon, oma suosikkini on silti sarastava aamu. Yön jäljiltä keho on kylmä, eikä peittokaan lämmitä tarpeeksi. Olet hereillä, muttet silti oikein ole. Samoin tuo toinen, häilyy unen ja todellisuuden rajoilla. Silti kahden vuoden ajan ja edelleenkin, hän lähes joka aamu unissaan vetää minut lämmintä kehoaan vasten ja vain puristaa tiukasti käsivarsilleen. Se hetki on sulaa onnellisuutta. Saada joka aamu tuntea olonsa tärkeäksi, tietäen, että joku vaistomaisesti etsii sinua yhä aamuisin.
Myös ne aamut kun tuo lähtee aikaisin töihin ovat ihan hyviä aamuja. Niinä aamuina sen vasta huomaa, että tuo pentukin alkaa rakastaa läheisyyttä. Niinä aamuina ja tänäänkin, vaikka olimme molemmat kotona, se hyppää sänkyyn herättyään ensimmäisen kerran ja pistää nukkumaan aivan minuun kiinni. Välillä jopa jalkani päälle, mutta se on vain pieni sivuseikka.



Tottakai koko Akileksen olemassaolo on jokapäiväistä riemua. Aina kun painan pääni sen pehmeään pentuturkkiin oikein hehkun onnellisuutta. Päivittäin kun se tuijottaa minua nappisilmillään kerjäten koska mitäkin, en voi olla hymyilemättä sille salaa. Edes silloin kun se on täysi riiviö ja tekee kaiken mitä ei saisi tehdä, edes silloin en lakkaa olemasta onnellinen sen olemassaolosta. Olen onnellinen mun elämän tänhetkisestä tilanteesta. Vaikka kaikki tuntuu aina henkisellä tasolla olevan päin puita, niin silti maallisesti kaikki on hyvin. Multa ei puutu mitään. Fyysisesti olen enemmän rikki kuin koskaan, mutta kai sekin on ilon aihe, että pystyn kaikesta huolimatta yhä kävelemään? Minulla on toimivat jalat ja kivuista huolimatta voin jatkaa elämääni normaalisti. Olen siitäkin kiitollinen. Kaikilla ei ole asiat niin hyvin, eikä sitä sovi  koskaan unohtaa. Mulla on myös ensimmäistä kertaa elämässä pidempiaikaisia suunnitelmia tulevaisuudelle. Se saa mut omituisella tavalla innostuneeksi elämästä. Mulla ei ole koskaan ollut mitään sellaista todellista mitä havitella elämässä. Olen yleensä vain rämpinyt viinan avulla eteenpäin havitellen jotain maallista omaisuutta, uskotellen olevani onnellinen tavaroideni ja viinanhuuruisten seikkailujeni keskellä. Tän vuoden aikana olen korjannut välini myös vanhimpaan ystävääni, joka oli vuosia paras ystäväni. Muutaman vuoden menin niin sumussa, että unohdin hänetkin. Yksi elämäni parhaista illoista oli viimeviikonloppuna kun juhlistimme halloweeniä. Koska kaikki muut tekivät viimehetken oharit olimme kahdestaan meillä maskeeraamassa. Kävimme sitä edeltävä iltana ostamassa yhdessä tarvikkeet ja asut. Tämän jälkeen menimme yökerhoon, enkä muista koska olisin viimeksi ollut niin onnellinen baarissa. Nauroin koko ajan ja kaikesta. Nautin vain siitä tunteesta, että pystymme tähän yhä, vaikka elämämme on kovin erinlaista kuin teineinä, Tämän vuoden teema oli suden raatelema punahilkka! Ensivuonna taidan kyllä treenata vähän kovemmin tuon arpimassan kanssa!



Muita arkisia onnellisuuden aiheita! Se kun tulet kotiin raskaan työpäivän jälkeen. Kotona on siivottu ja haistat jo ruuan ovelta. Olkkarin pöydällä palaa milloin minkäkin tuoksuinen kynttilä (tällä hetkellä kinuski, suklaa ja pähkinä!). Pääset ensimmäisenä hänen halaukseensa. Se saa elämän tuntumaan kaiken sen rämpimisen arvoiselta. On monia hetkiä ja tilanteita, monta sattumaa ja kömmähdystä, jotka ovat johtaneet minut tähän hetkeen. Enkä yhtäkään virhettä pyyhkisi pois, sillä silloin en välttämättä olisi tässä. Muistamisen arvoista on myös jokainen kerta kun tiedän hänen kaupassa ajatelleen minua. Hän tietää täsmälleen mistä pidän ja millaiset asiat ovat minun mieleeni. Kuten vaikka pussillinen mandariineja tai kreikkalainen jugurtti uuniomenalla. Joskus jos hän näkee kaupassa uutuusrahkan tai vastaava hän tuo sen minulle testattavaksi, koska uskoo että se voisi olla minun makuuni.
Olen onnellinen myös hyvistä väleistä perheeni kanssa. Kaikkea on tapahtunut kahden vuosikymmenen aikana, mutta nyt he ovat minulle rakkaimpia asioita maailmassa. Haluan käydä tervehtimässä heitä, haluan muistaa äitiä ja isää heidän merkkipäivinään. Haluan nähdä isosiskoani ja kaipaan rapakon toisellapuolella olevaa pikkusiskoani. Kai pitkään luulin, että perheemme on vähän hajalla, vähän liian rikkinäinen. Olen nähnyt rauhoja solmittavan tahoilta, joilta en uskaltanut edes toivoa mitään. Olen nähnyt riitojen repivän suhteita ikuisesti hajalle, mutta nyt kaikki on niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi olla. Enkä malta odottaa sunnuntain sushi-iltaa vanhempieni luona!


Kaiken tämän tarinoinnin lisäksi on vielä muutama asia, jotka saavat minut iloiseksi. Kuppi aamukahvia, työpäivä, jolloin kaikki menee hyvin. Aamulenkit koiran kanssa näin kauniilla pakkassäällä. Tuleva talvi ja tulevaisuuden odotus. Tässä hetkessä eläminen. Yksinkertaisesti vain ne kaikki hetket kun havahdun onnellisuuteen ja tajuan, että sateen jälkeen tosiaan tulee poutaa. Nuo sydänkahvikupit! ♥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti