lauantai 12. marraskuuta 2016

Mut oikeesti, se tuntuu pahalta

Paljon sä painat? Hei, typerä pissis 
Ota pois paita, näytä sun...shh 
Hyi mikä ääni, 
kuulostat vauvalta 

Kaikki meistä joutuu elämässään tilanteisiin, joissa ei halua olla. Kuulee asioita, joita ei haluaisi kuulla. Jokaisesta on varmasti joskus levitelty perättömiä asioita. Jokaisesta joku on nähnyt oikeudekseen osoittaa vikoja. Jokainen meistä on tehnyt virheitä, joita ei saa pyyhittyä pois. Asiat voi hyvittää, asiat voi korjata omalta kannaltaa, mutta on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat muiden virheillä mässäilyllä, niiden muuttamista omaan todellisuuteensa sopivammiksi ja tämän vääristetyn version leviämistä ei voi estää. Joskus ihmisille muodostuu kuva meistä vain toisten ihmisten kertomuksilla. Olen törmännyt tähän sekä omalla, että minulle rakkaiden ihmisten kohdalla. Joku tietää jotain ja kertoo sitä eteenpäin. Lopulta tarina on kuolematon ja ihmiset luulevat tietävänsä sinusta asioita jonkun toisen kertoman perusteella. 

Mä käännän pääni, ei kiinnosta

Mut oikeesti se tuntuu pahalta, 
et oikeesti sä haluut mut murskata

Sille voi nauraa, voit kääntää pääsi ja sanoa, ettei sinua kiinnosta. Mutta yöllä kun olet yksin et voi olla miettimättä sitä. Et voi olla ajattelematta onko se sittenkin totta. Kun istut täydessä pöydässä ja tiedät hänen vihaavan sinua, mutta miksi kaikki ovat siinä mukana. Miksi ystävistäsi on hauska kuunnella hänen pilkkaavan sinua perättömillä sanoillaan. Miksi se tuntuu niin pahalta. Totuus sattuu, sanotaan. On paljon pahemminkin satuttavia asioita. On muiden ihmisten välinpitämättömyys ja se, että muut uskovat valheita sinusta edes yrittämättä ottaa selvää mikä on totta.  

Ei pitäis mennä lukeen mitä musta sanotaan,
 mut se tulee mieleen sillon kun en pysty nukkumaan
 Oikeesti mä olen posliinii ja sä moukari

Mä olen katsonut vierestä miten ihmiset muokkaa todellisuutta omakseen ja jakaa sitä eteenpäin. Miten mun ystäväni tuhotaan murto-osan tiedon voimalla. Kasvatetaan vuosi vuodelta asiaa, josta he eivät tiedä mitään, vain koska joku ei joskus pitänyt hänestä. Se raastaa sydäntä. Kun et voi tehdä mitään. Voit puolustella, voit korjata, mutta vuosia vanhaa vuotoa on vaikea tukkia, se on levinnyt liian laajalle. Se tuntuu pahalta, kun joku haluaa väkisin murskata sua olemassaolollaan. Voit taistella vastaan, voit esittää olevasi vahva, mutta kun kukaan ei nää. Istut yksin peilin edessä, katsot kyyneleiden turvottamia kasvojasi ja kysyt kerta toisensa jälkeen, miksi...

Tosi kiva pusero, no ei vaiskaan
Hei, anna sun numero, mä haluun sut raiskaa 
Mä tiedän missä asut ja seuraan sua himaan 
Joo, mä otan susta kuvia kun sä menet Siwaan
 Itsehän sä tätä halusit 
Niin

Itsehän sä tätä halusit... Se on monen mielestä hyvä perustelu olla kusipää. Jos et olisi toiminut niin tai näin niin tätä ei olisi tapahtunut. Olet oikein kerjännyt tätä itsellesi. Sitä on varmaan itsekin käyttänyt joskus tekosyynä puhuessaan pahaa, tietämättä edes puhuuko totuuksia. Jos käyttäytyy kuin lutka niin saa haukkua huoraksi täydellä käytävällä yläasteella. Ei itseasiassa. Jokaisen pitäisi katsoa peiliin siinä vaiheessa. Me kaikki tiedämme miten julmaa on olla yläasteella. Itse luokittelen sen ajan elämäni kamalimmaksi, vaikka olinkin koulussa suht turvassa, ei ollut vihollisia. Silti sen maailman on nähnyt. Kuinka monta 15 vuotiasta jätkää on uskominen? Kuinka moni kehtaa kertoa kavereilleen, että seurustelusuhteen lähin kontakti oli kädestä pitäminen sängyllä maatessa, ei kovinkaan moni. Ne asiat paljastuvat vasta kun ihminen aikuistuu ja ymmärtää, ettei se ollutkaan niin tärkeää päädyitkö kenenkin kanssa pehkuihin aikoinaan. Mutta vahinko on jo tehty sille tytölle, jonka maineen olette omaa piittaamattomuuttanne pilanneet. Itsekin olen tätä jälkikäteen joutunut miettimään. Kun oli niitä suosittuja tyttöjä, joista näitä juttuja liikkui, monikohan oli oikeasti totta. Kuinka monta tytön tarinaa pääsi kuulijoiden korviin? Joskus on parempi sulkea korvansa juoruilta ja pysyä niissä ihmisissä, joiden tapahtumat olet kuullut itse, näiltä henkilöiltä, mieluiten molemmilta osapuolilta. 

Mut oikeesti se tuntuu pahalta, 
et oikeesti sä haluut mut murskata

Valitettavasti paskanpuhuminen ei pääty siihen kun saat yläasteen päättötodistuksen käteesi. Aikuisten maailma on aivan yhtä julma, vain hieman eri asteella. Olen huomannut, että piirit tietyillä aloilla ovat hämmästyttävän pienet. Joku on aina kulman takana ja vaikket itse tietäisi edes että sinua katsellaan niin joku kyllä tietää sinut. Työpaikankaan vaihtaminen tuskin auttaa, se vain laajentaa piiriäsi ja sinun tietoisuuttasi. En tietenkään sano, että pitäisi elää hissukseen, ei todellakaan! Jokaisen täytyy elää täysillä nauttien elämästään! Silti pahuus on aina olemassa. On opittava tapa käsitellä sitä, ettet voi hallita kaikkea. Olen yrittänyt sitäkin. Hallita kaikkea, käyttäytyä hyvin ja istua yksin, kotona, ettei kukaan vain näe ja vääristele. Luovutin sen aika pian. Moukari löytää minut mistä vain. Ihmiset haluavat aina murskata minut, vaikken tekisi mitään. Sellaista on elää tässä maailmassa. 

 Ei pitäis mennä lukeen mitä musta sanotaan,
 mut se tulee mieleen sillon kun en pysty nukkumaan 
Oikeesti mä olen posliinii ja sä moukari

Mä olen kuunnellut Sannin biisin Moukari varmaan tuhat kertaa, vaikka löysin sen aika vasta. Sen sanat iskee suoraan sydämeen. Siihen pieneen kohtaan, joka kaipaa ymmärrystä ja haluaisi oikoa vääryydet. Haluaisin, ettei muutama ihminen vihaisi minua niin syvästi ja avoimesti, mutten tule voimaan sille mitään. Tiedän, että he etsivät jatkuvasti kohtia, joihin ei ole vielä isketty. Silti sen yli täytyy kävellä. Vika ei ole minussa, eikä sinussa. Sen olen oppinut omasta historiastani, että tällaiset asiat kumpuavat yleensä ihmisen omasta pahasta olosta. Olen todistanut sitä niin läheltä, että sen jo tavallaan aistii. Ihminen etsii syypäätä, jotakuta muuta on aina helpompi syyttää, vaikkei ihmisellä olisi edes suoraa yhteyttä sinun elämääsi millään tavalla. Vaikka mäkin murrun välillä pahojen sanojen vaikutuksesta, väitän silti, että kaiken mun kokeman jälkeen mä osaan käsitellä asioita suurimmaksi osaksi ihan fiksusti. Mä tiedän että paras tapa näiden asioiden käsittelyyn on puhua niistä avioimesti. Kertoa oma osansa katkeroitumatta tai vihaamatta itse. 

Viha on liian voimakas. Vihalla ei koskaan saa aikaan mitään hyvää. Ei ole järkeä katkeroitua, eikä piilotella, että se sattuu. Ne, jotka tuntee sut, ne ansaitsee kuulla, että se sattui, mutta voit jatkaa elämääsi. Ne ansaitsee kuulla, että on olemassa kaksi puolta asioihin. Ja tiedätkö mikä on fiksuinta, kertoa, ettei se haittaa. Jos olet vihainen, huudat ja syytät tätä toista, ehkä yrität keksiä hänestä jotain, silloin et ole yhtään sen parempi. Mä olen opetellut hallitsemaan vihani, mä en vihaan, en ketään. Mä olen vihainen, pettynyt ja katkera, mutta vain hetkittäin. Kukaan ei ole niin tärkeä, että ansaitsisi mun vihani. Kukaan ei ole niin täydellinen, että niille kannattaisi olla katkera. Ne jatkaa elämäänsä, sillä tavalla kun ne osaa sitä elää. Sun ei tarvitse purkaa energiaasi niihin, jatka elämää, käännä se pää. Ota iskut, itke ja jatka elämää. Kyllä sun ympärilläsi on oltava ihmisiä, jotka tietää, jotka välittää. Kohdista tunteita niihin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti