Ja sä sanoit voi se tie on vaikee.

Mä olen vuosien varrella vihannut itsessäni hyvin montaa asiaa. Mä annoin hänen kertoa itselleni millainen olen ja elin sen mukaan. En edes yrittänyt tehdä asioille mitään, mä vain olen tälläinen. Se oli mun perusteluni kauan. Mä olen vihannut syvästi ja pitkään. Olen ollut katkera, ilkeä ja negatiivinen ihminen. Mä aloin  maksaa samalla mitalla takaisin, jos mua on satutettu, on mullakin oikeus satuttaa takaisin. Mä olin kylmä ja vihainen ihmisen riepu. Olen vieläkin. En enää vihainen, mutta hyvin haikea. Olen usein vihainen omasta yksinäisyydestäni, omasta kehostani ja omasta ja muiden olemassaolosta. Samalla kun vanhenin mun vihani kasvoi.

Luulin ennen, että jossain mitataan tarkalleen

Milloin on annettu liikaa jollekkin kantaakseen

Mä luulin näin myös. Luulin, että jos rämmin tarpeeksi kauan kaikessa vihassa niin joku suurempi voima päättää, että nyt riittää tältä erää. Mä luulin, että taianomaisesti kaikki vain muuttuisi paremmaksi. Elämä alkaisi maistua ja mä pääsisin eroon kaikista mun mielenterveydellisistä ongelmista. Ei se silti ihan niin mene. Rämmin ja rämmin, luulin, ettei mun tarvitse tehdä asioille mitään, ne muuttuisi paremmiksi ajallaan. Valitettavasti itseinho ei häviä taikaiskusta, viha ei katoa näennääisiin anteeksipyyntöihin. Ihan niin kuin kaiken muunkin eteen, on tehtävä töitä. 

Mä muutuin, muutin omaa ajattelumaailmaani, muutin omia tekojani. Muutin täysin mun elämän suuntaa, hävitin kaiken vanhan ja tappavan mun ympäriltä. Se sattuu, paljon. On ikävää herätä lapsenomaisista unelmista ja tajuta, että on päästettävä irti siitä kuka sä olet jos aiot olla joku muu. Ei ole helppoa muuttaa itseään, uskokaa mua. Meitä muokkaavat elämässämme tapahtuvat asiat, eritoten ne negatiiviset asiat. Kaikki reagoivat niihin eri tavalla. Silti suurin muutos ja se mihin suuntaan muutos lähtee tapahtuu vain ja yksin siitä mihin suuntaat energiasi. Mitä asioita löydät oppimastasi. Päätätkö takertua sen aiheuttamaan vihaan ja epätoivoon vai yritätkö löytää ne asiat, jotka ovat kaikesta huolimatta hyvin, elää niiden voimalla. 

Mä en ole mikään elämäntapateraupetti ja jokaisella on omat keinonsa oman elämäsä hallitsemiseen. Olen kokeillut monia, mutta opettelen yhä omia menetelmiäni. Oman mielensä muuttaminen on pitkä ja vaivalloinen projekti. Varsinkin kun olen aina etsinyt mielelläni niitä negatiivisia asioita. Ehkä se helpottaa, että nyt kaikki on hyvin. Onnittelen siitä itseäni, asiat voisivat olla paljon huonommin kuin ennen, jos olisin jatkanut meneen minun elämäntavoilla ja -opeilla. 

Hoen itselleni päivittäin erilaisissa tilanteissa, että etsi ne positiiviset asiat, etsi ne, joiden kautta voit rakastaa itseäsi. On myös päiviä kun en jaksa ja olen vain kiukkuinen. Katkeruuden hävittäminen on ehkä ollut vaikeinta, se ettei ole vihainen muille jos heillä tuntuu olevan asiat paremmin. En tiedä mitä kautta he ovat sinne päässeet, yritän kovasti olla onnellinen heidän onnestaan, ja olen huomannut, ettei se ole enää vaikeaa. On tavattoman vapauttavaa iloita muiden onnistumisista. 

Muistan silti iloita myös omista onnistumisistani. Siitä, että musta on taas tullut se iloinen ja naurava ihminen. Se, joka ei halua olla muille ilkeä. Mä joudun usein sanomaan ihmisille erilaisissa tilanteissa, etten vihaa ketään. Kaiken menneisyyttä varjostaneen vihan jälkeen olen tajunnut, etten ole koskaan oikeasti edes vihannut kuin yhtä ihmistä. Viha on liian vahva tunne. Vaadin itseltäni vihaamisen suhteen paljon. Vain henkilö, joka voi todella pilata elämäni ansaitsee vihani. Näitä henkilöitä on yksi, ja häntä rakastan nykyään yli kaiken. Olen huomannut, että rakkaus, se on vahva tunne. Sen edeltä on väistynyt niin suurta katkeruutta ja vihaa, että se on aivan uskomatonta. En olisi koskaan uskonut, että vuosikymmenen viha on pyyhittävissä pois, eikä jäljelle ole jäänyt edes katkeruutta kaikista teoista ja sanoista. Sanoinkin hänelle vasta, että ottaisin sen kaiken uudelleen, kaiken sen mitä hän teki ja sanoi minulle, kunhan saan pitää sen mitä meillä on nyt, koska se on arvokkaampaa kuin mikään muu. 

Itseinhon voittaminen on sekin monimutkaista. Varsinkin kuin olin jo luovuttanut. Uskotellut itselleni, etten koskaan voi näyttää samalta kuin monet muut. Enkä tietenkään voikkaan, mutta voin silti näyttää hyvältä ja terveeltä. Annoin itseni ajatella, ettei mitään ole tehtävissä, koska en jaksanut tehdä mitään. Samoihin aikoihin kuin aloin kunnostaa omaa ajattelumaailmaani ja laajentamaan käsitystä maailmasta, aloin muokata kehoani parempaan suuntaan. Kuten blogiani seuranneet tietävät elämäntaparemonttini on hyvin pitkäjänteinen. Olen oikeastaan "laihduttanut" jo 15vuotiaasta lähtien, jolloin koko touhu karkasi lapasesta. Noin kaksi vuotta sitten kun  muutin omilleni aloin muuttaa ruokavaliotani terveellisemmäksi ja siitä lähtien se onkin oikeastaan jatkunut. Minulle tulee pitkiäkin repsahdusjaksoja ja syön oikeastaan aivan liian vähän huomioon ottaen energiatarpeen, jonka oikeasti tarvitsisin ylläpitääkseni sen elämäntyylin, jolla elän. 

On vaikeaa ensin opetella elämään pelkillä mandariineilla ja sitten alkaa yrittämään oikeasti syömään terveellisesti ja riittävästi. Tässäkin on vielä opettelemista, mutta olen hetki hetkeltä vähän parempi siinä. 

Yksi mielenvoiman vahvuuksien todisteesta minulle on se miten olen opettanut itseni syömään terveellisiä ruokia nauttien. Olen hokenut itselleni, etten pidä siitä, elänyt sen mukaan ja lopulta se muuttuu todeksi. Sama pätee toisin päin. Jos sanon, että minähän muuten pidän selleristä ja elän siinä mielikuvassa niin minähän pidän siitä. 

Näiden kuvien välillä on reilut kolme vuotta. Ensimmäinen on tänään otettu ja toinen syyskuussa 2013. Olen vihannut jalkojani yläasteelta asti ainakin. Vihaan niitä toisinaan edelleen, mutta oman mielenterveyteni vuoksi rakastan tehdä muutoskuvia itsestäni. Kaivoin tuon vanhan mekon laatikosta ja etsin mahdollisimman mätsäävät sukkahousutkin. Kun kuvat laittaa näin vierekkäin ja näen sen, että  muutosta on tosiaan tapahtunut, voin taas hengittää, koska tiedän, että vaikka eteenpäin on vielä matkaa niin olen silti jo päässyt eteenpäin. Vaikka halusin keskittyä tässä kuvassa eniten jalkoihin niin kyllä tästä huomaa, että muutakin muutosta on onneksi vuosien varrella tapahtunut. Haha, sainhan tungettua muutoskuvia tähänkin postaukseen. 

Ihania marraskuun viimeisiä päiviä kaikille!