Omia muistojaan ei voi paeta ikuisuuksiin. Voi kuvitella, ettei niillä ole väliä ja voi väittää itselleen, että ne on jo unohdettu. Silti aamulla herää hikisenä lakanoista nähtyään koko yön juuri niitä asioita, joitka on uskotellut itselleen unohtaneet. Kasvot menneisyydestä palaavat ja kivut haalistuneissa arvissa alkaa taas kirvellä. Kaikki menneisyyden virheet tervehtivät taas olemassaolollaan unien sakeilla metsäteillä. Koko yön juostuaan pakoon menneisyyden kasvoja ei aamulla enää muista kenen vierestä herää ja tutut kasvot näyttävät vierailta. Jopa omat kasvot näyttävät vierailta. Lämmin syli tuntuu tukahduttavalta ja sitä haluaisi raapia oman ihonsa pala palata vain häpeästä.
Kaikki tämä siksi että olit viikko sitten vahingossa liian humalassa ja avasit sanaisen arkkusi. Hän istui siinä vieressä valmiina kuuntelemaan ja vaikka tiesit, ettet saisi rasittaa häntä, tiesit hänen kuuntelevan, tiedät hänen salaisuutensa ja käytät sitä hyväksi ja tyydytät omaa pelkoasi hänen harteilleen. Mutta kukaan ei voi auttaa sinua. Kukaan ei voi pyyhkiä sitä iltaa pois mielestäsi. Kukaan ei pyyhi vanhoja kyyneleitäsi ja poista sitä kylmän kaiteen tuntua selästä ku huomaat pelkääväsi kuollaksesi. Suljet silmäsi unohtaaksesi taas sen kaiken. Haluat sulkea ne muistot, mutta ne on taas kaivettu esiin ja joudut kantamaan niitä määräämättömän ajan takaraivossasi.
Tutut, mutta vieraat kasvot ovat siinä vieressä ja pitelevät kasvojasi. Suot hymyn ja väität nukkuneesi hyvin. Häntä ei saa rasittaa vanhoista lyönneistä poskissasi. Hänen ei tarvitse tietää miten maailma on sinua kohdellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti