Kuvassa Achiles, kotoisammin Akiles, ensimmäisenä päivänään meidän perheenjäsenenä. Meidän pieni ja pörheä puuhapylly on nyt jo asustellut täällä kahden ja puolen viikon ajan. Se aika on kulunut kuin lentäen.
Mun elämä on kääntynyt täysin päälaelleen. Koko mun elämä pyörii tän karvaisen lapsen ympärillä nykyään. Oon onnellinen, että mulla on tuo mies joka on uhrannut lomansa vaavista huolehtimiseen kun joudun itse vielä olemaan töissä. Silti joka päivä kun palaan liian monien tuntien päästä kotiin ja se on odottamassa mua tunnen suunnatonta riemua.
Vaikka joudun pitkän työpäivän päätteeksi käyttämään sen vielä ainakin viidesti ulkona, vaikka joudun nousemaan sängystä kolme kertaa aamulla aivan liian aikaisin ja käyttämään sen lenkillä oman aamupalani laiminlyöden, jotta ehdin silti ajoissa töihin, en voisi olla onnellisempi. On ollut jo aamuja kun vain mieluusti kääntäisin kylkeä ja jatkaisin nukkumista tiedän, etten voi tehdä niin. Joskus saan tuon toisen suostuteltua nousemaan aamupissatusreissulle, mutta pääasiassa se on sopimuksen mukaan mun tehtävä ja olen suoriutunut siitä ihan hyvin.
On hetkiä kun hän on täysi riiviö, stressitasoni ovat muutenkin korkealla ja väsymys painaa päälle. Silti on vain rauhoituttava, selvitettävä päänsä ja puskettava eteenpäin. Muuten hän on mun jokaisen päivän valo ja ilo, sen touhuja on niin valloittava katsoa ja sitä miten se kehittyy, kasvaa ja viisastuu on uskomatonta seurata. Siitä tuntee ihan suunnatonta ylpeyttä. Aina kun sen saa tottelemaan, huomaa kehitystä hihnassakulkemisessa, sitä haluaa taputtaa itseään olalle ja todeta, että on onnistunut edes jossain.
Siinä pieni pintaraapaisu mun uuteen ylpeydenaiheeseeni. Hänestä tullaan jatkossa, toivon mukaan, kuulemaan vielä paljonkin. En malta odottaa kaikkia niitä hetkiä jotka ovat vielä edessäpäin tämän ihanuuden kanssa! 💚
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti