Marraskuun loppu

Heipä hei, huhhuh tajusin juuri, että se siitä marraskuusta. Kohta ollaan jo joulukuun puolella. Ihan uskomatonta! Vastahan oli syyskuu... Jotenkin tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi mitään tämänkään kuun puolella. Olen käynyt koulussa ja töissä, juhlinut sekä liikaa, että liian vähän. Olen yrittänyt hymyillä joka päivä, löytää asioista niitä valoisia puolia. Olen valvonut myöhään ja nähnyt uusia ja vanhoja ystäviä, Itseasiassa olen saanut paljon aikaan tässä kuussa, ei mitään kongreettista käteen jäävää (paitsi tyhjyyttään huutava lompakko), mutta silti paljon asioita, joita voin muistella lämmöllä ja jotka tuovat valoa alkavaan joulukuuhun. Ja tämän kuun puolella sain aikaan vielä yhden uudenkin asian! Myönnän, että yhdistin juuri ensimmäistä kertaa pari kuukautta vanhan puhelimeni
tietokoneeseeni. Sen kunniaksi julkaisen vähän kuvia, joita olen saanut aikaiseksi napsittua tässä kuussa;

Tehtiin koulussa sillä ainoalla keittiötunnilla menuita. Tehtävänä oli tehdä jämä raaka-aineista mitä nyt ikinä saikaan kootuksi. Ryhmäni sai aikaiseksi broccoli -keiton, ulkofile pihvit aurajuusto-kermapeerunoilla, sekä uunijäätelön. Noh, ainakin yritettin olla luovia. Tässä kuva keitosta, joka voisi värinsä puolesta olla vaikka pinaattikeittoa. Ja sitten viereltä löytyy kotikokkailujani. Olen puolen vuoden päästä valmistuvaksi kokiksi aivan mitättömän surkea leipuri. En vain jaksa punnita kaikkea tarkasti, kuten siinä hommassa pitäisi. Yhden asian osaan kuitenkin ja se on suklaahippukeksit! Olen joskus etsinyt netistä ohjeita ja sumplinut ja hionut niistä itselleni sen sopivan.

Tiedän, etten mene ihan kampaajasta, mutta yritin yhtenä iltana laittaa äidille hiukset nätisti. Silti lopputulostakin tärkeämpänä pidän sitä neljääkymmentä minuuttia, jotka hänen laittamiseensa käytin. Kaikkea sitä naurua, vitsailua, juttelua ja pilailua, jota olen ikävöinyt. Asun vielä kotona, mutta silti tuntuu kuin välillämme olisi välillä kymmeniä kilometrejä, Emme näe hirveän usein, sillä en ole paljoa kotona nykyisi. Niinä päivinä kun olen täällä niin ajaudumme helposti riitoihin. Silti arvostan äitiäni ihmisenä hyvin paljon ja tarvitsen hänen neuvojaan ja viisauttaan jatkuvasti.

Ja löysihän se lumikin tänne viimein, hetkeksi, mutta löysi silti. Rakastan sitä kun ulkona näyttää kauniilta. En voi sietää paljaita puita ja sateen harmentamaa taivasta. Haluaisin lunta ja kauniita talvi-iltoja nopeasti lisää, kiitos ♥