maanantai 19. marraskuuta 2018

Mä suorastaan anelen sua takaisin

Kesä oli suloinen, täynnä onnea ja petollisuutta. 
Liikaa ruokaa, liikaa juhlia, liikaa itsekurinpuutosta.
On vaikeaa katsoa takaisin päin.
Olin onnellinen,
olin rakastettu, 
tuntui kuin millään ei olisi väliä.
Mitä mulle siitä jäi käteen?

Melkein kahdeksan kiloa

Kahdeksan lihavaa kiloa puntarin lukemaan lisää. 
Pää lyö tyhjää
Itseinho kurkkii peilin nurkasta hokien
"Mitä minä sanoin"
Kaikki tuntuu jotenkin epätodelliselta.

Syksy saapuu ja tuo tullessaan villapaidat.
Keinon piiloutua.
Alkukesän napapaidat voisi jo vaikka polttaa.
Takaraivossa alkaa kiristää,
hiipien vanha ystävä menneestä ehdottaa ratkaisua.

Kaksi viikkoa, 
vain yksi ateria päivässä.
Ei yhtään herkkuja, alkoholiton kausi. 
Päivittäin pidempiä ja pidempiä lenkkejä koiran kanssa. 
Tässä on mahdollisuus. 
Rukoilen syömishäiriöajatusten paluuta.
Rukoilen mahdollisuutta kytkeä näläntunteen pois. 

Seison peilin edessä päivittäin
Hymyilen. 
Housut eivät enää kiristä, 
nälkä ei enää vaivaa. 
Huudan apua, muuta en oo varma keneltä tai miltä 

Mä lopetan, 
lopetan heti kun ne kahdeksan kiloa on poissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti