Mulla on sulle niin paljon sanottavaa, muttei oikeutta sanoa sulle mitään. Kaiken mitä haluan kertoa, kertoisin jotta mulla olisi parempi mieli, ei se auttaisi sua yhtään. Kerron sen silti, mutten sulle, koska sulle sillä ei ole merkitystä. Mä olen jo pettänyt sut.
Sä olit mun elämässä vain vuoden, vaikka roikotan sua edelleen mukana, tuntuu se väkinäiseltä. Sen vuoden mä olin enemmän elossa kuin koskaan. Sä löit muhun kipinää, jonka olin jo ehtinyt unohtaa. Sä annoit mulle palan sitä maailmaa, jota olin niin kovasti haikaillut. Muistatko miten me luvattiin, ettei mikään tuu meidän väliin, mä annoin jonkun tulla. Sä olit mun paras ystävä ja mä rakastin sua, vaikken niin kuten olisit ehkä halunnut joskus.
Oikeastaan tuntuu kun oisin käyttänyt sua hyväksi. Otin sun antaman maailman ja tein siitä omani, en tiedä oliko mulla antaa sun elämään oikeasti mitään. Mutta sä teit musta kokonaisen, sä kokosi yhteen ihmisen sirpaleita ja autoit mua näkemään taas liekit jotka oli jo sammunut. Kai sä olit siinä juuri oikealla hetkellä, tulit juuri kun mä tarvitsin sua. Ja sitten annoit mun mennä.
Mä en voinut saada molempia maailmoja ja mä olin jo kokonainen. Kun aika tuli, mä en valinnutkaan sua. Siitä mä olen pahoillani, mä annoin sun mennä, koska se oli mulle helpompaa. Mutta mä olin väärässä, en mä ollut kokonainen, ei musta tule koskaan sellaista. Sä autoit mua vaan unohtamaan sen hetkeksi.
En tiedä miksi mä tänään ikävöin sua niin paljon kun käytin koiraa yölenkillä. Kai se johtuu siitä, että oon viimeaikoina taas muistanut miten rikki oon. Ehkä se johtuu kaikista niistä sua muututtavista asioista tänään. Kai mä haluaisin osan edes siitä elämästä takaisin.
Anteeksi, että asiat meni nii kuin meni, mulla on ikävä sua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti