Täytyy leikkaa et voi liimata

En voi saanoa uskovani Jumalaan tai jumaliin. Kasvatukseni ei ole koskaan ollut kovin kristillinen, eivätkä hengelliset asiat ole koskaan vain löytäneet osaksi elämääni. Olen uteliaan kiinnostunut myös evankelisluterilaisesta uskonnosta ja kuuntelen mielelläni kun joku asialle omistautunut siitä puhuu. En halua sulkea mitään pois, enkä väittää mitään todeksi, koska en maailmasta sen vertaa tiedä tai ymmärrä. Eräs tuntemani kristitty kerran kysyi minulta;
"Ajatuksesi kuulostavat siltä, että saattaisit jopa uskoa, haluaisin tietää mikset usko?"

Kerroin hänellekin tuolloin, että haluan pitää kaikki ovet auki. Minun on mahdotonta tietää, eikä asia ole oikeastaan lähellä sydäntäni. Uskon silti johonkin. Uskon suurempaan voimaan, uskon kohtaloon. Se perustuu täysin omiin kokemuksiini ja siihen millainen asenteeni on elämää kohtaan, olen oppinut katsomaan asioita sen valossa. Vaikka en olekaan aina ollut niin hyväksyvä sitä kohtaan, olen aina uskonut näin, mutta nuorempana sen käsitteleminen oli vaikeampaa.

Millaisena minä sitten näen tämän "kohtalon"?

En usko, että jokaiselle ihmiselle olisi valettu tietty tarkoitus tai määrämpää. Olemme jokainen kuitenkin hengittäviä, ajattelevia ja omalaatuisesti toimivia yksilöitä. Uskon, että meille on annettu kortit, jotka sopivat meidän peliimme. Se koostuu luonteestamme, vanhempiemme meille määrittämästä asuinympäristösä, ihmisistä joita otamme elämäämme tai laskemme pois siitä sekä tietysti omista moraalisista käsityksistämme ja mielipiteistämme.
Toisinsanoen on monia ja taas monia erilaisia polkuja ja risteyksiä, joihin elämämme aikana saavumme. Saamme aina valita suunnan omien tuntemustemme pohjalta, saamme kasvaa sellaisiksi, joiksi itse vain haluamme.

Tästä huolimatta jokainen valinta, eli polku, johtaa johonkin tiettyyn asiaan. Takaisin ei saa mennä ja polun valinnasta seuranneet asiat on vain hyväksyttävä ja mahdollisuuksien mukaan voi valita polkuja, jotka auttavat parantamaan mahdolliset menneessä tehdyt vahingot. Koska ajatteluni on jo muutenkin tällaisia, iski SANNIn Supernova -biisi minulle suoraan sydämeen,

Valintojen maailma

 Tuijotan tienviittoja

 Oikee vaatii luonnetta

 Väärä on se hauska

Jokainen meistä on varmasti valinnut joskus vähän huonosti, mutta ne valinnat ovat muokanneet meitä sellaisiksi, keitä olemme ja ne on hyväksyttävä. Erilaiset asiat muokkaavat ja muotoilevat meitä sopivammaksi siihen todellisuuteen, jonka nyt tunnemme. Kaikesta huolimatta katson maailmaa positiiviselta kannalta. Minun on hyvin vaikea ottaa vastaan torjuntaa tai epäonnistumisia elämässäni. Yleensä kun koen epäonnistumista niin joudun jonkinlaiseen syöksykierteeseen, josta on vaikea päästä irti. Mutta olen huomannut, että asioilla on tapana järjestyä. Yleensä kun sattuu jotakin, jota on vaikea hyväksyä tai et saa jotakin, jota olet halunnut, niin on vaikeaa nähdä asioissa jotakin hyvää. Kun taas aika kuluu ja asiat järjestyvät, alat ymmärtää miksi ne koskaan edes menivät pieleen, vain, jotta pääsisit tähän tilanteeseen ja sait mahdollisesti jotain parempaa ja itsellesi sopivampaa, sinulle tarkoitettua. Tämän voimalla elän kaikki raskaat ajat. Tämä on osoittautunut elämässäni hyvinkin todenmukaiseksi asiaksi. 

Silti tähän ei koskaan saa tuudittautua. Kohtalo ei nimittäin tee sinun puolestasi mitään. Jokaisen asian eteen täytyy itse nähdä vaivaa, on itse uskottava, että vaikka epäonnistuu niin yrittämällä vielä vastassa on se mitä odotatkin. Jos et jaksa edes yrittää, olet luovuttanut ja lukittaudut sisään niin uusilla, sinulle tarkoitetuilla mahdollisuuksilla, ei ole edes mahdollisuutta päästä elämääsi. 

Ei tämä tietenkään mikään uskonto tai edes uskomus ole. Tämä on elämäntapa, asenne siitä, että kyllä tässä maailmassa on minuakin varten koottuna niitä hyviäkin asioita. Ja jo otsikkonakin käyttämäni 'täytyy leikkaa et voi liimata' kuvastaa mielestäni hyvin elämää. Täytyy uskaltaa epäonnistua ja kohdata vaikeudet, muuten sinulla ei ole edes mahdollisuutta korjata asioita ja tulla paremmaksi. Kuten sanoin, minulle epäonnistuminen on vaikeaa. Oli jo kouluaikoina. Tajusin ammattikoulun viimeisellä luokalla, ettei aina tarvitse onnistua. Ei aina voi tehdä samalla tutulla kaavalla asioita vain sen takia, ettei vain mikään menisi pieleen. Se teki viimeisistä kolmesta kuukaudestani koulussa aivan mahtavia. Uskalsin keittiössä sain nauttia siitä, että annoin vain mielen liitää ja käsien toimia, jos epäonnistuin, se ei ollut maailmanloppu vaan yritin uudestaan. Ensin tietysti puntaroin tarkkaan, yleensä tiesinkin missä tein virheen tai moksain ja yritin ensikerralla sen kanssa vain kovemmin. 

Loppuun vielä kuva, no oikeastaan tältä hetkeltä, kun olen vanhempieni koiran hoitaja heidän lomansa ajan. Satun nauttimaan väsyttävästä, karvanlähtöisestä ja pörröisestä sunnuntai päivästäni :3